KUUSI &PIHLAJA.

Kasvoi rannalla kuusi ja pihlaja,

vesirajassa, lähekkäin toisiaan

Kuusi pihlajaan kerran rakastuu,

pihlajan näkee ainoastaan.

Vaikka rannalla muitakin puita on,

mutta rakkaus aina on ehdoton.

-

Kuusi tuuheita oksiaan ojentaen,

suojaa tuulilta rakkaintansa.

Koskaan suojatta ei sitä jättänyt,

muisti aina hän armaintansa.

Myrskytuulet kun vinkuen tulivat,

kuusen oksat pihlajaa suojasivat.

-

Kului vuodet, yhä pihlajaa,

kuusi palavasti vain lempi.

Ei maailmassa mikään muu

ollut kuuselle läheisempi.

Jatkuvasti toisiaan syleillen

oli toinen toiselle läheinen.

-

Oli jokainen kevät juhlaa vaan ,

kumpikin aivan hullaantui.

Juuret juurien lomaan työntyivät,

oksat oksihin takertui.

Kovin kaunista oli rakkaus tuo,

jota rakastavaiset kuin viiniä juo.

-

Tuli syksy ja myrskyt toi tullessaan,

tarttui puhurit oksiin kuusen.

Ei voinut vahvempaa vastustaa,

vaan juuriltaan kuusen sai sen.

Kuusi joutuu huoaten luovuttamaan,

vei rakkaansa kuoloon mukanaan.

-

Siinä lepäävät kaksin rinnakain

kuolokaan ei erottaa voinut.

"- Rakkaani kanssa aina rinnakkain!"

Oli kuusi tuo noin unelmoinut.

Laulaa syksyinen tuuli suruissaan,

tuota rakastavaisten tarinaa.