LIISA:
- Hohhoijakkaa, jopa se nukuttiki mahottoman hyvin. Missä ihimeessä sinä yökauvvet luuhasit. En tienny millon kottiin tulit.
Heikki :
- Kumpahan nyt olin jossain. Aina se kotiolot voittaa.Kuulee muutakin kuin ainaista kitinää. Miksi sinun pitää tietää mun reissut?
LIISA:
- Tuota se on!Yöt valavoo. Minuun sitten vihojaan puskee kun minä vain jotain kysyn.
Heikki:
- Aena sun pittää minun menoja tutteerata. Olimpahan missä olin!Ei kai se sulle kuulu?
Liisa:
- Minä saan täällä kotona yksin olla. Isäntä vain heiluu ympäri kaupunkia. Sinä et oo ikkää minua arvostanut.
Heikki:
- Joko se taas alkaa. On se sitten kumma jos pikkusen pitempään viivähtää, niin jo eukolle pittää olla meriselitys kaikista askeleista.
Liisa:
- Vanha mies ja pittää hutsujen perässä juosta. Sinä et enää rakasta minua.
Heikki:
- Rakasta? Mitähä se sitten on? Tuoko se on rakkautta, kun nuuskii toisen joka askelta. Enhän minäkään sun retkiä valvo.
LIISA:
- Se onkin eri asia . Minähän käyn vain ompeluseuroissa. Kyllä sinä sen tiijät. Sinä lontostat ravintoloissa tihtaamassa nuoria naisia. Kyllä minä sinut elostelijan tiiän.
Heikki:
- No, vanhojako pitäs? Semmostahan tuota näkkee joka päivä kotona ja.....kuulee.
Liisa:
- Arvasin naiset sinulla on mielessä. Viijenkymmenen villitys vie äijjää, ettei itekkään tajua kuinka naurettavaa se on.
Heikki:
- Naurele pois vain, jos naurattaa. Mutta naurattaa minuakin tuo sinun ainainen mustankippeys.   
Liisa:
- Minäkö mustankipijä? Mun puolesta saat luistaa vaikka maailiman ääreen, eikä ikävä tuu! Mikä lie sokassu kun tuommosen matkaan lähin. Kun kattoo tuota naapurin Jormaa, siinä on sellainen mies jota nainen voi rakastaa. Siivoaa ja keittää ja tekee kaikki työt. Anneli saa käyttää aikaansa shoppailuun ja itsensä hoitoon. Nytkin oli käynyt taas kampaajalla. Minnen saa käyvä kun joskus ja sillon on jo isännällä suu kierossa.
Heikki:
- Anneli onkin sentään siro ja solakka. Sinä olet ollu liian ahneesti ruokakupilla.
Liisa:
 - Iteppä olen läskini kantanut, en ole sua apumieheksi pyytäny.Etkä tuota itekkää mikkää aijanseiväs oo, mahaki kuin oottavalla.
Heikki:
Mies onki eri asia.Uljas ryhti ei pikkuisesta kummusta pahene.
Liisa:
- Niin on kuin pystyyn nostettu sikapossu........ Vai ulijas?
Heikki:
- Helekutti, tämä mennee taas mahottomuuksiin. Poikien kanssa kävin pikkuset huurteiset, nii akka rikuneeraa kuin maalimanloppu oesi tullu
 Liisa:
 - Millon ne pojat on alakanu huulipunnaa käyttään? Paijankaulus aivan punanen
 Heikki:
- Tuoko pikkunen täplä? Siitä nyt on turha tehä johtopäätöksiä.Ketsuppia räiskähti kun poikien kanssa otettiin hiukapallaa.
 Liisa:
- Niin ja naapurin kissa puri kaulasta? Mee sen salarakkaasi tykö, minäki pääsen parempaa ettimään.
 Heikki:
- Taijjampa vaikka lähteäkkin! Jaksa tuommosta natinaa ja kiukuttelua kuulla.
 (menee poispäin)
Liisa:(hätääntyen)
 - Rakas,anna anteeksi, elä mene!Unenpöpperössä vain joutavia tuli mieleen. Uskonhan minä että kavereijen kanssa sinä olit.
Heikki:
(palaa takaisin)
- Joo arvasin että Liisukkani oli vielä unissaan. Tulehan tänne kun sinua pikkuisen halin!
( Halaavat toisiaan)