OSA.20.
 - Alakaahan se Sepillää jo kirkastuu. Nuama vaen on ku petolinnun perse. Eippään tuommosta kehtoo portsari laskee ohitteen. Naeset pyörtyy ja äijät kussoo houssuun.
 - Eippään tuo sullakkaa ou nii lasten kateltava. Vertakkii nokasta tulloo...
 - Se ny mulla kuulluu kuvijjoon. Vittuko liennöö ku viinoo ottoo niin leppä lentee. Suatana kun sehhii vituttoo.
 - Eippään tämä riemuksi repijä... Ajellaan pihhaan...
***
    Seuraava aamu olikin kummallakin veijarilla pää kipeä. Vaikka viinaa oli vähän niin tottumattomille se oli ollut ainakin tarpeeksi. Sepon ohimoita hakkasi ja kurkussa oli etova tunne, mutta ei auttanut, navettaan oli mentävä.
   - Vae meinovvaa se naapuri tulla sammoelle kalavesille... Suaphan tuota kuvitella, vuan Salme on varattu.  Tuskimpa se Jyrki muanantae uamuna sinne ryntevvää... Tae ei sitä huimmoo tiijä... Jos vaekka liennöö kuinkakkii poltteissaan... Pakko seon lähtijä heti navetan jäläkkeen Turakkaeseen...
  Nopealla tempolla Seppo teki työt ja taas vaatteiden vaihtoon. Emäntä oli jo noussut ja olikin elementissään.
  - No, onkos se ny mielj tyytyväenen ku tuas sae rellestee ja viinaa särpee. Niin olj päessään ku käki kun tulj pihhaan. Hukkaan on männeet kaek valavomiset ja huoli kun piti tullahhii tuollaenen renttu.
  Seppo vaikeni vanhasta tottumuksesta. Veteli vain farkkuja jalkaansa,
  - No vieläkö pittee lähtee joutavan jälille. Eikö tuota oo jo tarpeeksi rellestäny ja rahhoo tärvelly. Mihin sinä mänet?
  - Mänempä mihin mänen...
  - Tuommosta seon. Ei ennee äetilleen sano asioestaan. Vasta olj pikkunen poeka ja nyt tuommonen jiäräpiä, emäntä sanoi ja kuivaili silmiään esiliinan helmoihin.
  Sepon sisällä kiehui. Teki mieli kirota ja karjaista, että tietää omat asiansa. Kuitenkin vuosikymmenien nöyrä asenne pani vaikenemaan.
(jat)