HARMITTIKIN VIETÄVÄSTI,
 äijän, ääliön mekastus,
kun tuo varmaan vimmoissansa
rikki hakkasi kaluni,
kalliit soittovempeleeni
omat aarteeni paremmat
 
Tuska kasvoi rinnassani,
kiukku kurkkua kutisti,
valui sylki huuliltani,
hiki päästäni kihosi.
Suututti niin vietävästi,
hienon soittimen hajotus.
 
Enpä tiennyt ehtojani,
kysellytkään konstejani,
niin kuin hulluna höpisin,
vailla mieltä maalaelin,
suuren tuomion ukolle,
typerälle vanhukselle.
 

Huusin Väinön vätkylälle:
 
- Nytpä pistit Väinöseni
pääsi pinteeseen pahasti.
Vedän miehen oikeutehen,
raastuvaan sinut talutan.
Pallon jalkaasi saa ruoja,
oviin kalterit koreat.
Näytän sulle närhin värkit,
sekä kollien kopekset.
 
Ukko hakkas sauvallansa
kunnes tolkkuunsa tulevi:
 
- Enpä tarvii oikeuttasi,
enpä lepsua lakia.
Pidä poika raastupasi,
lakihuoneesi omanas.
Enpä tarvii tuomareita,
lautamiehiä lähelle.
Mulla oikeus on omani,
moraalini kunnollinen.
Laulussani säädökseni,
voima kanteleen kopassa.
(jatkuu)