OSA.10.
 - Noniin... Sinne meni viimeinenkin tippa. Nyt saatte päästää irti. Eiköhän siinä nyt yhdelle kertaa jo olekin lääkitystä. Jatkat sitten vaan tuolla lihakseen pistettävällä penisilliinillä vielä neljä päivää, niin eiköhän se siitä tokene, neuvoi eläinlääkäri ja alkoi keräämään kimpsujaan takaisin laukkuunsa. Vielä kirjoitti laskun ja ojensi sitä sitten Seppoa kohti.
  -Tuota... antaa sen vaan tuolle Salmelle, kakisteli Seppo, en minä...
 - Ai etkö sinä olekkaan isäntä? Lääkäri sanoi ojentaen lapun Salmelle.
- Naapurin miehiä se Seppo on. Sattu onneksi olemaan käymässä. Olissii taennu Lolita jiähä liäkittemättä iliman Seppoo.
- Noo, tuo mittää ollu... Tuttuva touhua.
- Seuraava paikka odottaa. Hei vaan, toivotaan lehmälle hyvää!
- Heihei! Palijo kiitoksii! Salme heläytti lääkärin perään ja kääntyen Seppoon.
 - Nytpä tiällä eijookkaa pelekoo vieraesta korvista. Mittee sie sieltä kuapista kahtelit?
- Kah! Empää nii erikoesta... kuvvii kahtelin.
- Mitteepä kuvvoo sie niin läheltä tihtasit, jotta näötti että oesit pussanna?
 Seppo karahti punaiseksi ja puhe oli hakemisessa..,
- Mikäpä tuo lienöö ollunna tytönheitukka.
- Arvasinhan minä että minun kuvvoo sie siinä tuijotit. Myönnä poekkee...
 - Kah, siekö siinä lienettii ollunna. Kovin oli nätti...
 - Voe ihime, ihanko se meinovvaa herrasmiestä näätellä? Paskammarijat, mikkää kaanis, vuan vanahempiisappa sitä tulloo. Eipä se äeti-Martta mikkää ruusu ou, eikä isä-Matti pärijevä Taono Palolle!
 - Out sinä minun silimään hyvinnii kaanis. Hallaesin jos tohtisin, Sepolta lipsahtaa.
 - Vuan sehän myö tehhäännii. Tulehan ja puserra, eijoo Matti miäkymässä tottuuksiijaan.
 Aristellen Seppo kietoi kädet Salmen ympärille. Salme teki samoin, sitten Salme sanoi:
 - Noo, mikäs se lieneekää se seorraava askel, tehhään se samantien.
 - Ehäminä kehtaa, en oo ikkää...
 - Vuan nytpä seon alotettava, alahhan toemmeen, nii sehän suijjuu ku itestään. Onko siulla jiännä joku avvaen housun taskuun ku tuntuu aevan kippeesti paenavan.
(jat.)