- Vain suihkut! Voihan hittolainen! Puhuihan se Elli jo siitäkin. Sitäpähän meidän huusiin ei ainakaan ruuvailla! Elli pestä suhauttelee tussuansa monta kertaa päivässä. Menee kuutio kaupalla vettä. Meillä vesilasku on mahdoton. Mitäs sellaisella nuohoamisella on virkaa? Se värnäkehän tuskin sitä osaa yksinään kaivata, kun eipä ole tottunut tähänkään asti suihkuja saamaan.
  - Vaan kehveli, Kitulainen! Kyllähän  sanon Ellille, kun sen näen, että  pehmitä, pehmitä sitä ukkoasi vain herkeämättä! Reeta kikatti, silmiään pyyhkien.
  - Eipäs liene eskimoillakaan tupperimuoveja iglussaan, saatikka posliinipyttyjä joihin ne paskosivat. Vaan sielläpä niiden asiat hoituu hangen keskellä ja tervettä porukkaa se kansa tuntuu olevan. Semmoisia olen kuullut.
***
   Runsaskätiset tarjoilut ja leppoisa istuskelu sohvalla, auringon lämmittäessä, sai nyt Jaskankin tuntemaan olonsa vetämättömäksi.  
  Niinpä  keskustelun tyrehdyttyä alkoi väsymys painaa Jaskankin luomia kiinni. Niin  makealta  hänestä tuntui antautua jäseniin virtaavalle raukeudelle, että hän oikaisikin makaamaan sohvalle pitkin pituuttaan.
  Pian Jaska olikin jo syvässä unessa, missä suloisena sekamelskana esiintyivät niin Perälän Paavo, Tonttisen pariskunta, Elli ja tietenkin hän itse.
  - Uusinta  uutta ovat Tuppervaaran muoviset äyskärit, joilla  ulostukset voi siivota näppärästi  pois tuvan lattialta, esitelmöi Elli ja kauhoi ilmaa vaaleanvihreällä muoviastialla.
  - Meidän pirttiinhän ei paskanneta! Ei! Ei! Pihanperälle pitää! Jaska huusi unissaan.
  Perälän Paavo nipisteli unessa  Elliä takapuolesta ja neuvoi olemaan  antamatta periksi ratkaisevassa asiassa. Tonttisen Jalmari nauraa kotkotteli ja avasi vaaleanpunaisen oven jonka  takana Reeta istui vessanpöntöllä nauravana ja silmiään pyyhkien.
  Jaska yritteli käynnistää mopoa lähteäkseen pois, mutta sepä ei käynnistynytkään. Sen sijaan poliisit piirittivät hänet ja nauroivat.
  - Minnekäs se ruoja on lähdössä?
  - Tuppervaaraan, Tuppervaaraan!
  ***
  Keväinen päivänkaari oli nyt alkanut lähetä taivaanrantaa, värjäten sen kuparipunaiseksi. 
  Tuulenvire oli jo saanut kaverikseen kylmäkouraisia pohjoisentuulia. Ilta oli viilentynyt. Tuntui kuin pienet kylmäjalkaiset hiiret   olisivat juosseet Tonttisen Reetan paksuja ja paljaita sääriä pitkin.
  Jaska heräsi poliisien käkättävään nauruun. Hän hyppäsi ylös ja huomasi  Tonttisen pariskunnan nauravan mahaansa pitäen.
  - No, mikähän se nyt on kasvattanut imelänpussin leuan alle? Mikä se on niin mukavaa?
  - No kun Jaskalla  on tainnut alkaa vuotaan tuo  tasauspyörästönlukko, kun noin housujen läpikin öljy tippuu, Jallu sanoi.
(jat.)