- No, enpä minä kehtaa, Jaska sanoi, vaikka mieli veti kovasti alastoman  naisen puoleen. Mutta, kun sillä niitä satiaisia... Tosin onhan sitä Raittia... Hyvin se  Paavokin selvisi. Piru, harvoin sitä vierasta on, kuin tarjottimella. Mietti Jaska ja suuntasi askeleet Reetan perään.
  - Mitä se siinä atuilee, eipä tässä kylmissään jaksa kauaa vuottaa. Ja voisi olla, että Jallukin herää niiden eturauhasvaivojen takia. Silloin ne on lystit sivu. Sattuisi vaikka tulemaan katselemaan.
  - Eipä tuo räähkänä pääse kun punallan oven reikeliin. Saadaankin veivailla rauhassa useammat erät, Jaska uhosi.
  - Hihii, se ensimmäinenkin on vielä taiteilijalla pitkässä kuusessa, Reeta härnäsi.
  Sehän loi Jaskalle  suorituspaineita ja tapahtui se mitä Jaska oli pelännyt...Puhti oli täysin poissa.
  Henki kyllä  halusi, mutta liha pani kamposiin. Jaska yritti luoda  muistikuvan alastomasta Piritta-Anneliinasta, mutta visiossakin näkyi vain pelkkää lumisadetta, vaikka Reetan riemurieska oli siinä ulottuvilla.
  - Ei saakeli nyt kuule onnistu. Se sima oli niin vahvaa, että teki miehen heikoksi, Jaska yritti selittää.
  - Voi sen ryökäleen  paskiainen. Arvasinhan minä, että sanoissa on suurta miestä eikä tosipaikassa ole mihinkään. Perälän  Paavo sentään teki miehen työn.
  - Tiijän! Oli saanut sinulta semmoisen lahjan, että mies oli kuin maansa myynyt. Oletko sinä vieläkään niitä satiaisia karkotellut?
  - Haista Jaska paska, sinulla niitä satiaisia on. Minulla ole ollut koskaan!
  - Jos vaikka tehtäisiin tutkimus? Jaska sähähti.
  - Sinäkin ja sinun tutkimuksesi, tuliko oikein mikroskoopit mukaasi! Siinäpä tihtailet, että kuolaa  suupielistäsi valuu, vaan kun ei ota eteen, niin ei ota. Ihanpa on kuin velliä pussissa tuo, minkä pitäisi tanassa sojottaa, lateli Reeta sääliä tuntematta.
  - On se ennen pelittänyt, vaan sepä saattoi sima pistää hormonit uneksimaan.
  - Voi kehvelin vietävä. Niinhän sinulla tuo pirri on niin pienikin, että eipäs tuolla saa rehevää naisimmeistä kuin pahalle mielelle.
  - Jospa piät suuvärkkisi soukemmalla. Itsesuojeluvaistoni pelaa. En minä  ala kutinassa kulkemaan niin kuin Paavo. Hävitä pikapuoliin ne  satiaiset, niin saatkin semmoista kylmääkyytiä ettei Jallu ole saanut aikaiseksi nuorempanakaan.
  - Voi vietävä kun luulojaan alkoi puhumaan. Kyllä Jallu oli semmoinen härkä nuorena, että siinä lenteli kuut ja tähdet ja välillä aivan satelliititkin silmissä. Vain kun tuo sairaus iski niin minkä sille immeinen voi, jos luonto pistää jarruja killuttimiin. Vain sullahan tuo kikuli näyttää aivan häpeävän olemistaan. Eihän tuommoisella pysty edes kunnolla kuselle. Sentti ryppyistä nahkaa..
(jat)