- Joooo, tuota. Otallappa siitä emännälle viemmissii. Ohan se sehhii kottiinpäen!
Nöyrästihän minä tottelen isäntee. Piställän kirveen siihen pölökyn piälle. Sitte pyllistän siitä klapukasasta valihtemmaan käsimutkan piälle klapuja.
Oun suanna pinottua jo kohtuullisen sylyksen , kun tunnen ku isäntä tarttuu minusta takkoo kiini ja suatana rytkeöttee minnuu takkoopäen. Meinoon lentee päestikkoo nuamalleni. Klaput kuitennii lentee takasin kassoon.
Raelakkaasti kiännyn isäntee päen, ja huomovan siinä hämärässä jottae vualejjoo siellä sepaluksen seutuvilla.
- Vaen niitä miehii se isäntä? Hilipasenko kirsoon vaen sovitaanko muuton?
Isäntä näöttee hättäötyneeltä. Melekeen itkuva kitisten yrittee selevittee poekkijavuuttaan. Ja pyytellöö , etten emännelle menisi mittee huastammaan.
Minähän oonnii nyt voeman , sillä paremmalla puolella. Mietin mitenkähän tuon assiin nyt hyövyntäesj. Piätän pikkusen nöyryyttee isäntee ja sanon:
- Nythän se taisikkii klapun kantaja vaehtuu. Alappahan noukkija klapuja käsmutkaan, lähetäänni sinne syöntihommiin.