AIKAVÄRKIN VARMISTELIN,
väännin viisarin vinohon.
Panin päälle suunnistimen.
Painoin nappia nätisti,
pylpyrääkin pyorittelin.
 
Kiisin tuolla pilven päällä,
lisää vauhtia keräsin.
Vinhemmin ja vauhdikkaammin
kiersin palloa kerältä.
Vuodet vieri vierustalla,
ajat ankeat ohitin,
kunnes saavuin taipaleella
noille seuduille hyville,
Kalevalan kankahille.
 
Jarrut lentoa rajoitti,
päättyi taival vaivalloinen.
Maahan ratsuni rajasin,
suitset solmin sutjakasti,
niputin narut napakat.
Päästin ratsun laitumelle,
humman harmajan kedolle.
Itse katsoin  kartanolle,
Väinölän pitkille pihoille.
 
Kyllä kauniita olivat
Väinölässä  rustaukset.
Oli vainiot komeat,
komeammat honkametsät.
Tuota katselin ilolla,
katselin ja kummastelin.
 
Nousin tuosta jo pihalle,
kohottelin kartanolle.
Koira katseli kopista,
luskutteli leukojansa.
Jopa haukahti  hutale,
loiruhäntä  murmahteli.
Tuoko turmana minulle,
pienoiselle poikaselle?
 
Ovi kirskuen kolahti,
uksi vahva vingahteli
miehen tullessa  talosta,
poistuessa pirtistänsä .
Vakain  keinuvin askelin
kepin kanssa  kopsutteli,
kunnes  luokseni pysähtyi.
Katsoi silmin sikkaraisin
kauan katsoi ja kysyvi:
 
- Kuka lienet miehiäsi ?
Mikä maaton mierolainen?
Mitä etsinet  avuton,
miksi kuljet rauhatonna?
(jatkuu)