OSA.11.
 - Ee kae, siellä ou ku aotoavvaemmet, Seppo punastuen sanoi.
 - Ettei siulla oo riettaat mielessä? Siehää se taijakki olla...
 - Ee mulla mittee... sinne kotia...
 - Lempo ny pussattaan seon varmmoo. Vuoskaossii sitä tässon varrottu, nyp pittää jo torraotua tosissaan.
 - Elä sitte naara, jos en ossoo...en oo enne ikkää...
 - Mitteepä naaramista siinä liennöö? Alahan toemmeen...
   Salme työnsi huuliaan Sepon suuta kohti. Seppo koitti ensin  pikkusen arkaellen, mutta makuun päästyään ei olisi malttanut lopettaa.
 - No?
 - Mitteepä no?
 - Eihä ollunna hullumpata. Siehää osovat vaekka kuinkakii hyvästi... Jos vaekka out kylän likkojen kanssa kuinka immeötyny.
 - Makijata kyllä olj ja sitä pittee suaha lissee, Seppo sanoi ja puristi Salmen taas syliinsä.
  Kädetkin jo alkoivat vaeltaa Salmen vartalolla:
 - Nono poeka hilijaa mäjessä. Opetellaan yksi assii kerrallaan... Kerran vielä pussaat ja sitte lähettään tämän urakan jäläkiin syömään. Siellä Martta on keittäny palaviliha soppoo.
***
  - Vua siellähän mänkii enempi aekoo ku luulikkaa. Elläeliäkärkii lähti par tuntii sitte. Uattelin vaen että pitikö sitä Lolliitaa vahtija nuinnii pitkään...?
  - Ka, eipään sieltä nii lennossa selevvii. Riisuha Seppo se rasvane hualar poekkee. Piäsöö omat vuatteet tuulettummaan. Joko se Martalla on lihapotut valammiina. Näläkähän tuo meinovvaa kinttuja jyrssii.
  - Eippään tää vielä ou kiehunna tarpeeksi. Mänkee vuan sinne kammarriin outammaan. Puolisko tunti männöö.
  - Minun kyllä pittee lähtee kottiin. Se äet on huolissaan, ku lupasin äkkijä käyä.
  - Elä ny turhia höperehä, aekanen mies. On se Niemennii muorin aeka huommata ettei aekamiehijä kohella ku pikkupoekaa, Matti selosti.
  - Ala ny tulla. Katotaan niitä kuvija vielä.
  - Jos minä sitte vaekka...!
(jat.)