Tietysti ei menty missään, kun miliisi oli pysäyttänyt menemisen, mutta voisimme asian muuttaa kysymykseksi, missä ollaan?
Tuomolla alkoi taas tuntua kusen maku suussa . Jopa Tuomon lahjoilla voitiin päätellä , että oltiin taas kusessa. Tuomolla oli se tunne , että jos tähän asti oli ollut vaikeaa , niin nyt ne vaikeudet vasta alkoikin.Hän tunsi kun koko mies oli tutisevaa hyytelöä , polvet löi setsuuria.
Hitaasti Tuomo kääntyi katsomaan häiritsijöitä. Ruma irvistys naamallaan , ja pikimustat silmät leimuten, miliisit alkoivat Tuomoa kovistella. He puristivat Tuomoa käsistä ja muustakin mistä kiinni saivat. Mustat parrat väpättäen miliisit sanoivat Tuomolle:
- Minkäs maan elävä se täällä hiipparoi. Oletko yhteiskunnanvihollinen? Onko jäsenkirja taskussa, vai ollaanko me pakotettuja lujempiin toimenpiteisiin? Vai onko kysymyksessä peräti , mainion maamme, yhteiskuntajärjestemän vakoilu , ja sen menetelmien salaa vieminen länteen?
Tuomo tunsi jalkojensa sylttäävän, eikä hän saanut sanaa suustaan. Hän vaipui kadunloskaan holtittomana, pystymättä enää hillitsemään itseään. Hän purskahtaa hillittömään itkuun.
Miliisit vilkaisivat toisiinsa. Nyökyttelevät toisilleen, jotta tietäähän nämä lännen liipparit. Kun kiinni jäävät sitä aletaan esittämään, viatonta ja lapsekasta roolia.
Toinen miliisi potkaisi Tuomoa persuuksiin. Tuomo voihkaisi ja on niin loukkaantunut, koska hänet oli alistettu elukkaakin alemmas. Miliisit eivät luovuta. Suureen ääneen nauraen he potkaisevat Tuomon munille , että Tuomo tunsi valtavaa tuskaa. Kaiken tahdonvoimansa ponnistaen Tuomo viimein kompuroi pystyyn,,,,muniaan kourassaan pitäen. Tuska vääristää hänen kasvonsa , ja mielessään hän kiroaa kommunismin alimpaan helvettiin.
Miliisit viittiloivat Tuomolle, että pitäisi alkaa kulkemaan eteenpäin. Vauhtia antaakseen toinen miliisi tönäisee Tuomoa, että hän meinaa sortua takaisin kadun inhoittavaan loskaan.
Kuin alistettu eläin Tuomo alkoi laahustaa miliisien näyttämään suuntaan. Välillä vauhtia tönien , miliisit ajoivat Tuomoa , kuin käärmettä pyssyyn. Mihinkään putkeen Tuomo ei halunnut, mutta ei sitä häneltä kysyttykään. halusiko hän pyssyyn tai muuhunkaan putkeen. Miliisit molottivat keskenään, tönäisten välillä Tuomoa, että hän meinasi tuupertua turvalleen. Vastaantulevat ihmiset katsoivat vahingoniloisina Tuomon ahdinkoa. -jat-