OSA.92.
 - Tietenkin intiimissä tilanteessa? Pökiö kysyi.
 - Täytyy myöntää että olikin todellinen taiteentuntia. Naisella oli makua.
 - Miten se sitten sortui Tikanpoikaan?
 - Pökiöä kateus taas repii! Mutta tosiaan... Nainen kertoi olleensa ostamassa taulua. Oli löytänyt tosi arvokkaan kohteen. Oli ajatellut ettei se antikvariaatin myyjä osaisi sitä tarpeeksi hinnoitella. Mutta...Yllätys, yllätys. Se myyjä oli ollut tosiluihun näköinen. Hän olikin väittänyt jo myyneensä taulun. Oli ollut aivan hädissään... Nainen olisi maksanut taulusta maltaita. Epäili että se taulu oli varastettu.
 - Ahaa! Sepäs mielenkiintoista.Missä se antikvariaatti on? Siellä pitää mennä käymään. Ketkä on vapaaehtoisia?
 - Sellainen liike kuin K.Koho. Se on tuolla kaupungin vanhassaosassa.
 - Joo, tiedän paikan. Olen joskus sieltä etsinyt vanhoja kirjoja, Kumarainen sanoi. - Niin ketkä menee?
 - Minä voin kyllä mennä. Kuka lähtee kimppaan. Kilikki?
 - Aivan sama. Kunhan et vie naisiin! Minä olen allerginen naisille.
 - Päätetty! Tikka ja Kilikki menee. Ja jos näyttää siltä niin tuodaan äijä asemalle kuulusteluja varten. Jaaha! Viskarikin suvaitsee saapua!
 - Kävin tapaamassa erästä vasikkaa. Oli muka illalla nähnyt Kilinän. Soitti minulle illalla. Nyt sitten sanoi erehtyneensä.Oli vain vaikuttanut illalla takaapäin Kilinältä. Tänä aamuna oli nähnyt naaman. Oli ollut outo mies. Perkele se on alettava alusta. Mihin mies voi niin kadota.
 - Minä soittelen sinne Ruikanrannalle ja kyselen onko silellä sankareita näkynyt. Voihan olla että ketkut laskeskelevat olevansa siellä nyt turvassa kun poliisi on kaukana. Itse juttu on kyllä selvä kuin raitis mies, jos ei mitään yllättävää ilmene. Luulen että taulujuttu on erillinen tapaus. Sepä selviää kun saamme sen Kohon kuultavaksi. Ne huumerikokset taitaa olla sittenkin pelkkää lavastusta nekin. Valkoinen jauhe pienissä pusseissa olikin jotain aivan muuta. En vain ymmärrä miksi selaisia pusseja oli siinä laatikossa. Ehkäpä siihenkin tulee selvyys kunhan se parivaljakko löydetään. Nyt kaikki töihin.Kilikki ja Tikka hakee Kohon ja muut etsimään ja kyselemään Kilinästä.
 ***
 Kalevi Kohon lailliset bisnekset olivat sujuneet aika heikosti. Useana päivänä hän oli pitänyt liikkeen kokonaan kiinni. Hän oli suorittanut suuria järjestelyjä tavaroiden suhteen. Kaikki kuuma tavara oli viety kellariin piiloon. Ruikanrannan suuri taulumäärä varsinkin oli pantu kellarin perimmäiseen soppeen.
  Koho oli lehdestä lukenut, että poliisi oli kovasti kiinnostunut taulujen kohtalosta.
  Onneksi Kilinä oli jättänyt hänet rauhaan.Sitä kelmiä hän ei halunnut tavata enää koskaan. Kilinän muistaessaan hänen mieleensä tuli Kauhu. Mitään yhteistyötä hän ei ollut Kauhun kanssa koskaan tehnyt, ei edes tavannut. Mutta Koho tiesi ettei Kauhun kanssa leikitelty. Kilinä oli kiitettävästi valistanut Kauhun hirmuteoista.
  Hiljaisen aamun verkkainen tunnelma sähköistyi kun sinivalkoinen poliisiauto pysähtyi Kohon liikkeen eteen. Ikkunasta Koho näki kun kaksi poliisia tuli liikkeeseen.
  - Hyvää huomenta. Onkohan itse Koho? Tikka kysyi asiallisesti.
  - Kyllä minä olen. Mitähän vanhaa laitetaan herroille poliiseille. Antiikkia löytyy monen ikäistä.
(jat.)