OSA.7.
 - Eipähän tuossa ennee monta päevee. Parraasa se Seppo yrittee, vuan minkä sille itekkää mahtoo jos on hituraista sorttia, Matti sanoi ja alkoi kallistella kipeillä jaloillaan taloa kohti.
  Seppoa mielessään suututti väheksyvät puheet aikaansaannoksistaan. Kuitenkin hän jätti arvostelut omaan arvoonsa. Olihan noihin puheisiin jo tottumut.
  Kääntyessään uutta rankaa hakemaan hänen silmiinsä sattui hitaasti kulkeva vanha Toyota joka savutti aikalailla sinistä sauhua.
  Auto ajoi aivan kävelyvauhtia, ikäänkuin olisivat jotakin etsineet. Harvoinhan tänne syrjään outoja autoja eksyi. Melkein joka talossa ja mökissäkin auto oli.
   Oli pakkokin olla, sillä lähin kauppa oli kirkonkylällä ja sinne oli matkaa parikymmentä kilometriä.
  Jyrki oli menettänyt korttinsa kaupungissa käydessään. Vahvassa humalassa oli joutunut ratsiaan. Kortti kuivumaan ja kovat sakot päälle. Hyvä kun ei linnaan joutunut.
 Eihän toki kortin puuttuminen estänyt autolla ajamista. Jopa pienet ottaneenakin Jyrki saattoi lähteä ajamaan. Kaupungista hän kuitenkin malttoi pysyä poissa. Mutta toki kavereita löytyi kirkonkylältäkin, samanmoisia.
  Seppo seurasi Toyotaa kunnes se katosi pensaspuskien taakse.
   - Mikähän joutava tuohi lienee ja mikähän lie hukassa, Seppo ääneen ihmetteli.
  Kului pari tuntia kun Salme pisti taas päänsä ovenraosta. Seppo sammutti sirkkelin ja katsoi kysyvästi Salmea.
  - Mitäpä se sannoo...?
  - Sitäpä vuan että alakki joutua syömään ja navettaan, että jouvut kahtommaan penskoja. Seon tuolla Mykylässä Tupperi-ilta ja sinne on pakko mennä.
Kaisa soitteli ja vannotti tulemaan. Että pistähän vaohtija kalossiin, että ehit lehemät hoetoo seihtemmään mennessä.
  - Kah, niitäkö kippoloeta? Eikö nuita oo jo tarpeeksi?
  - Sielläpä on uutuuksia. Kaesa luvetteli, että aevan ihanija uutuuksia.
  - Jos kerran pittee mennä, se pittee... Joko siellä potut lienee?
  - Vastahan tuota käskin syömeen. Missä tällä korvat lienee? Huaveiloo työmualahhi!
  - Kah, kuhan ny jottae.
  (jat.)