- Hmm, ynähti Jaska, manaten mielessään kyseessäolevan, opettaja  Kärhämäisen, alimpaan
hornankattilaan.
  - Jospa  siirrymme tuonne tuomipuiden edustalle, voisin ottaa tarvittavan kuvamateriaalin siinä...
  - Kuvaako neiti tuomia? Komeita puitahan ne ovatkin...
  - Hihii, en toki pelkkiä  tuomia. Isäntä on hyvä ja asettautuu siihen tuomien luo. Hei, ei noin eleettömästi! Voisittekos ojentaa molemmat kätenne yläviistoon, ikään  kuin esittäisitte jotakin kuolematonta, Shakespearea tahi jotain ylevöittävää...
  - Mitäh? Mitä se on? E-ei kuulkaas nyt, minä en alakaan pelehtiä tässä...
  - Ei-jei! Paikallanne, kyllä tästä hyvä tulee! No-in. Katselkaa käsienne suuntaan, ylös taivaalle, älkää tänne kameraan... Hyvä! Tästä tuli hyvä otos, isäntä muistutti ihan suuria kreikkalaisia runoilijoita.
  - Tiedä häntä... minä olen sitä mieltä...
  - Ei, mutta nyt minulla välähti. Isäntä onkin nuori, uljas Joukahainen joka ahjon loisteessa takoo uutta huomista. Aijai, siitä tulee aivan  mahtavaa. Nyt vain isännän ylävartalo paljaaksi, että kuvassa näkyy kun lihakset ihon alla toimii. Tehdään sellainen video ...isäntä kyllä tietää?
  - En kai minä sentään puseroa...
  - Ilman muuta, nyt tehdään historiaa. Tuollainen hyvärakenteinen mies pitää ehdottomasti saada  ikuistettua, kulttuuriväen ihailtavaksi, sanoi Piritta-Anneliina.
  Jaska alkoi availla puseron nappeja. Kaunis toimittaja  sai veret liikkeelle. Tarkoin hän seurasi kun Piritta-Anneliinan rintavarustukset somasti liikahteli, kun nainen pyörähteli toimissaan. Kurvikas vartalo sai jo Jaskan ajatukset karkaamaan luvattomillekin vesille.. Tuntuipa niin hyvälle, että Jaskan piti aivan ähkäistä.
  - Nytpä näyttää hyvälle. Miehekäs karvainen rinta saa naiskatsojat kyllä suunniltaan, sanoi toimittaja ja kultanen palmikko heilahti, sekä  silmät loistivat kirkkaana, kuin tähdet pakkasyönä.
  - Vaan vieläkin minua hirvittää... minä kun olen...
  - Isäntä  ei nyt hätäile. Meidän pitää vain löytää rekvisiittaa... No, mutta tuossahan on jokin vasarantapainen. Mikä tämä lieneekään?
  - Se on riivausnuija. Ikkunapieliä riivasin syksyllä, niin kai kiireessä  unohtunut puunjuurelle, Jaska sanoi ja meinasi menettää itsehillinnän, kun toimittaja kumartui ottamaan nuijaa maasta ja kesäisen  lyhyt hame paljasti, Jaskan silmiin luvattoman paljon.
  - Tämä sitten takomisasentoon ja tiukka ilme kasvoille, noin justiinsa... Sepä on nuori Joukahainen... Aivan ihanaa! Aivan fantastista... Olette siinä asennossa, otan ensin muutamia kuvia... Vielä toista jalkaa ikään kuin eteenpäin... Nyt on oikein hyvä.
(jat.)