OSA. 55.
 - No ny se tuljkii kiireen votakka. Seon nuor henki tärkijjää pittee tallessa, Tikka sanoi ja puulasi samantien pystyyn ja juoksi navetan katveeseen. Viirto tutki rauhallisesti yläkerran ikkunaa, mutta ei nähnyt siinä mitään liikettä niin nousi pystyyn ja käveli rauhallisesti Tikan viereen.
 - Perkele vielä ihtesä tappaa tahallaa. Mitteepä oesit sanonna jos oes ilimestyny keskelle ohtaa pieni pyörijä reikä.
 - Eiköpä nuo porinat oesssii jiännä meleko vähhiiin. Oesikko muistanna kirota minu eistä? Viirto sanoi.
 - Voe olla että oes pitännä poestuu takavasemmalle  pikkusen nopijaan tahtiin. Vuan kyllä minä ihimettelen mittee siellä kyppästään ku ei mittää tapahu. Eikae ne ou lähtenneet poekkee?  Pyssysankar suap itekseen outella. Pitääsköön meijän pistee liikettä kalossiin? Tikka uhosi.
 - Mikäpä siinä ku alat porhaltee. Minä suatan tulla perässä. Minä kuitennii pelloon varman piälle.
 Tikka katsoi edessä kahisevaa pitkää kuloheinää. Se antoi näkösuojaa ja olisi vain pienihetki kun rakennusten välinen sola olisi ylitetty.  Jostain kumman syystä Tikan oli vallannut näyttämisen halu. Hän kaivoi käsiaseensa kouraan ja valmistautui rynnäkköön.
  Heinikko huojui ja vain Tikan pää näkyi kun hän eteni heinikon sisässä. Äkkiä kuului murtuvan puun ritinää ja loiskaus. Sitten katkeraa kiroamista.
 - Voi perkele kuitennii. Kaikkeen jumaliste sitä immeinen sortuu...
 Viirto lähti menemään Tikan polkemaa uraa ja tuli pian tapahtumapaikalle. Tikka makasi rähmällään mustaa, haisevaa liejua vellovassa montussa.
 - Kato kehvel. Miten se tuolleen? Onhan tuossa ollunna suoja-aetahhii. Sie uattelit että suoratie on kiertotietä nopiampi?
 - Vittuilla siinä. Tule ja vetäse käestä, että piäsen kovalle mualle.
 - Kyllä nyt pyssysankar on lyöty kun Tikanpoeka männöö pijättään. Eihän tuota hajjuua jaksa kukkaa pyörtymättä.
 - Niinköpä eppäelet?
 - Suat kyllä heittee nuo vuatteet poekkee. Eehän tuommosta voe aotoonkaa ottoo. Seon siun heitettävä munasilleen ja käötävä pesemässä.
 - Pesemässä? Missä?
(jat.)