Pian riippuivat Jaskan housut narulla, joka
oli pingotettu  kahden koivun välille. Mänty- suopan  tuoksua oli  ilmassa. Tuulenvire heilautteli housuja hiljalleen, ja Jaska katseli niitä tovin haikeana. Ellin  ankara katse välähti mielessä.
  - Alahan Kitulainen, tulla sieltä pirttiin! komensi Reeta.
  Tottelevaisesti Jaska kiipesi tupaan vievät neljä lahovikaista lankkuaskelmaa.
  Tupa oli melko sekaisin. Mattojakaan ei ollut lattialla. Huonekalut olivat vanhoja, pahoin liitoksistaan irtautuneita sekä huonossa maalissa. Muutama pölkkykin toimi istuimena.
  Sanomalehtikasoja lojui penkillä ja pöydällä. Vaaterytkyjä oli suuri kasa sängynpäällä.
  - Istuhan  perseellesi, ettei ilma mene piloille, Jalmari örähti. Jospa se Reeta rakentaa jotakin iltapalaa, kun jaksetaan odottaa.
  Jaska ajoi tiehensä  kiikkustuolissa makoilevan lihavan ja laiskan kollikissan.
  Sitten valtasi tuolin vuorostaan ja istahti siihen. Koittaen paidanhelmalla suojella perhekalleuksiaan, joita Reetan silmä vilkuili.
  Alkuun Jaskaa housuttomuus hiukan haittasi, varsinkin ajatus  siitä, että sattuisi joutumaan yllätetyksi jos veri löytäisi tiensä...
  Jaska tiesi liiankin hyvin, kuinka herkästi leviävää sellainen puhe olisi laatujaan. Pian siitä puhuttaisiin pitäjän rajojen takanakin.  
  Mutta keskustelun edetessä Jaska rentoutui, eikä muistanutkaan enää pelätä yhtä paljon. 
  Jaska ajatteli, että Tonttisilla vierailisi kovinkaan usein ketään kyläläisiä. Paikka oli niin syrjässä ja Tonttisten  maine viinankokkeina oli karsinut vierailijat, pimeänputelin noutajiksi. Joskus kotitarpeiksi keitellä.
  Illanmittaan käytiin läpi  menneiden vuosikymmenien takaiset yhdessä koetut koettelemukset. Niitä Jaskalla ja Jalmarilla  oli tapana kertailla.
  Reeta oli kuullut  nuo jutut jo niin moneen kertaan, että olisi varmaan voinut osallistua niillä, vaikka "Tuplaan tai Kuittiin."
  Yhteistä taivalta oli tallusteltu jo kansakouluajoilta lähtien. Yhdessä nyt muisteltiin elämän puutteellisuutta, mutta  toisaalta sen rikkauttakin.
  Olihan ollut varsin mukavaa käydä yhteisissä työkohteissa. Tietöissä ja mitä nyt sattui sekatöitä löytymään. Siihen aikaan ei tunnettu päivärahoja. Työhönhän  sitä piti rientää, vaikka palkkakin oli melko mitätön. Eikä auttanut valita töitä.
  Vähitellen puhe  kääntyi asumiseen ja mukavuuksiin:
  - Ei ne äiti, eikä isäkään, posliinihyyssyköistä edes uneksineet, vaan kummastipa tiensä  kulkivat. Käsivarsipaskan rykäisivät mättäänkoloon. Eipä saastuttanut vesiä eikä siitä tarvinnut sen kummempaa polemiikkia käydä. Vai mitenpä lie ollut, Jaska sanoi sekä  korjaili paidanhelmaa pallien ympärillä.
(jat.)