Isäntä keikuttelloo tuolijjaan. Vilikassee välillä emäntee, vuan tämähän se ei virka mittee! Viimmenki tuolj pysähtyy ja isäntä kurkottelloo Reissumiestä kohen ja sannoo melekeen vihasella nuamalla:
- Vuan meilläpä ku ei velaksi annetakkaa mittään! Jos sälli haluvoo olla katon alla ja evästähhii, niin seonj lähettävä nytkytteen hellapuita .
Ka, sehän tämä meikäläenen onnii oppinna huomovaan , millon joutuu vallankäätön kohteeksi. Piässä pyör jonniillaenen laskuaparraatti. Mietin siinä erj mahollisuuksii, vuan kaik ne kallistu sinne halakorantteen puolelle. Alako olla jo yöpakkassii ja heinälatojahhii harvanlaeseen. Niin , ja se sapuskapuolhan se tietennii olj tärkeintä.
Kampeosin siitä tolopilleinj. Kahtelin isäntee ja sannoen:
- Tässä ei sattunna noeta työjarruja olemmaan völöjyssä? Oeskoo sellassii laenaan?
- Siinäpä uunin otalla monettii. Neonj tottunneet työhommiin! Sahan sinä löyvättii sieltä sahapukin piältä ja kirvessii löytyy siittä hakkuupölökyltä. Alahan siittä joutuva, ettei tuu liijan pimijää. Minä suatan tulla sittä käsköön poekkeen , ku aeka onj siihen sopiva.
Pimijähän siellä ulukona olj. Pirtin katto lamppu kuitennii anto akkunasta valua siihä porstuvan etteen. Tuas se koera olj nuolemassa ja haestelemassa. Eehän tuo kuitenkaa lirraottanu suappaalle.
Seisottelin siinä pikkasen aekoo , että alako silimät tottua siihen syksyseen pimmeöteen. Tosin tähet jonnii verran anto valua minun astellessa halakoliiterille päen. Kuu taes olla pilivenriekalleen takana, koska ei näkynnä.
Tuljhan se siinä mieleen Röllykkämäkihii, vuan piättävästi pyyhkäsin muistot mielestä. Ny oltiin uusissa kuvijoessa, eiköpähän se tuas siitä ala kirkastummaan!