hyrähteli himpun verran,
huulet joutavaa tapaili,
silmät kiinni sirritteli,
kunnes äkkiä älähti,
siitä lähti vieno virsi.
katsastelin ympärille.
Panin merkille metelin
joka kuului kuusikosta.
Kuulin koskien solinan,
tuiverruksen tuiman tuulen
virressä vahvaa vaikerrusta.
Pysyy paikallaan pytinki,
eikä leimahdus sokaise.
sävel hento ja sorea,
Väinö lauloi hurmiossa,
ukko kiihkosta hytisi.
raajan kiivaasti kohotin.
Sanoin tuolle laulajalle,
sanan muutaman valitun:
laulut verkkaiset, vetelät.
Enpä jaksa tuota kuulla,
moista surkeutta kokea.
Mihin heitit kanteleesi,
mihin mahtisi upotit?
Tuollaisia laulaa naiset,
eivät miehet ensinkänä.
pengoin tuota touhuissani
kunnes pohjalta peräsin,
stereoni teknilliset.
volyymin kai vahvimmalle.
Sitten raisusti räjähti
rokki vahva kuuluville.
otin sähkösoittimeni,
sitä rämpytin rajusti,
sormillani soinnuttelin.
Panin taitoa, tehoa,
vanhan miehen kummastella.
(jatkuu)
Kommentit