KATSOIN VAITI VANHAA MIESTÄ,
ukkoa hetken silmäelin.
Tuoko suuri Väinämöinen?
Tuoko tietäjä salojen?
Katsoin äijää ällistellen
joka puolelta tapitin.
Sitten  lausuin lauhkeasti,
äänin lempehin puhelin:

 

- Ootko vanha Väinämöinen,
suuri tietäjä totinen?
Sulla suuri laulun mahti,
taito virsiä vedellä,
säveliä sorvaella?
Lienen kuullut kummiasi
lueskellut toimistasi,
tarkoin tutkinut tuhannet
opuksetkin oivalliset.
Etpä kaksinen kaveri,
vanha ukko käppyräinen,
hautaan kaatuva mokoma,
höperönä harhaileva.

 

Sanoi ukko jo sanansa,
vatuloitsi vastimensa:
- Mikä lienet mies mitätön,
poika polven korkehuinen?
Revit suutasi rumasti,
läpeäsi läpsyttelet.

 

- Olen ehkäkin matala,
varreltani vaatimaton.
Mutta tänne nyt livahdin
kokeilemaan kuntoasi.
Loppuu laulelut sinulta
höperöltä huppanalta
Mulla mahtavat masiinat,
laulukoneet laadulliset.
Löytyy kännykät kätevät,
tietovärkit tarpeelliset,
Jos ei riittäne sinulle,
vielä löytyy sähkömyllyt.
Sampo surkea vekotin,
lapsellinen leikkikampe.
Meillä valtatiet leveät
peltiratsun porskutella.
Jopa lentäen perille
vienee  lintu liitäväinen.

 

Volahti vain Väinön virsi,
ukko laululle rupesi!
(jatkuu)