OSA.8
  - No niihän tuo paestaa, vuan ehän minä sinuva tänne ilimoista puhumaan kuhtuna, olj mulla asiookin. Ei vuan kehtoo noihen vanhempiin kuulten ihan kaikkee juluki tuuvva, se kun tuo isä ruppee aina höpisemmään ja sähleemään omijaan sekkaan.
  - Mikäs, mukavat vanahemmathan sulla on, tuumi Seppo, jonka katse oli jo siirtynyt ikkunalta lipaston päällä oleviin valokuviin.
  -Sinäkö se oot tuo pien lettipäenen tyttö tuossa kuvassa?
  - Enkä oo. Se on minun siskon likka. Oon sen kummi. Mutta siitä asijasta...
  - Salmee! Se taissii jo se elukkatohtorj ajjoo pihhaan! Huutelikin silloin Martta tuvasta.
  - Näkkyy peruuttavan tuonne navetan oven etteen.
  - No mitenkä se nyt näin äkkijä, iltapäivällähän se vasta lupasi, ihmetteli Salme, eikä muistanut enää mitä oli sanomassa Sepolle, vaan alkoi touhuta itseään navetalle päin.
  - Vaen kuule Seppo! Jiä sinä tänne neitsytkammijjoon siksi ajaksi kun minä käön sen liäkärin lähettämässä poekkee. Ee siinä kauaa mäne ku se ne liemesä siihe lehemään suijaottoo, Salme kuiskasi käsi ovenkahvassa.
  - En tiijä... Seppo yritti vain Salme oli luikahtanut jo tuvan puolelle.
    Seppo istui vakaasti sängynreunalla, ikäänkuin peläten liikkumisen särkevän koko kauniin huoneen. Hän silmäili ympärilleen tarkasti.
  - Mitä ihmettä? Sepolla karkasi ääneen, kun huomasi kirjahyllyn lasioven takana kovin tutun näköisen kuvan kehyksissä.
 Seppo katsoi kuvaa kuin Salme puulasi sisään:
  - Voe kuule Seppo! Sepä onnii Lolita nii ämpsynä ettei se pysy hetkijjää paekallaa. Suattasikko sie lähtee pitelleen...? Salme oli palannut navetasta Seppoa hakemaan.
  - Ka jouvampa tästa...
 - Olipa hyvä kun tuo Seppo sattui kyllään. Ei siitä tuosta ukosta oo ennää lehemää piteleen, Martta tuli hösöttään kun Seppo kiskoi öljylle haisevaa haalaria päälleen.
 - Tuttuapa tuo on touhu... ja mielelläänhän minä, Seppo sanoi ja luikahti pihalle.
(JAT.)