OSA.88.
Mörö oli viipynyt reissullaan ällistyttävän pitkään. Eihän matkaa ollut kuin muutama kilometri.
 - Viirto, ookko shinä ottanna? Vhitthuunko se Mörön perkhele mäni? Pitäskö sinun lähtiä sitä ehtimmään? Shaatana khummia allaesija. Männään aena oman piän mukkaan.
 - Sepä on Mörö eksynnä pimijässä. Tae tehnä Tikanpojan tavalla.
 - Pökkiö hse on varma mies. Mäne shinä kahtommaan mihin ne miehet on kavonneet.
 - Kah, suatampa minä lähteekki ku iso herra miäree. Pitteekö ne hyvinnii äkkijä suaha kassaan? Voevathan ne olla meleko ehtimisessä. Ja pimijäähi on ku persijeessä Jouluna. Eehän se palijo innosta. Vuan se tuon suuren herran sana seon meikäläesen laki.
 - Pökijö se onhii oekija polliisi. Se ossaa pitkällä kielellä nuolla esmiehen persettä, Kilikki sanoi.
 - Ka eipään sitä muuton piäse esmiehen suosijjoon, Pökiö naureksi ja lähti ulos.
 - Sepä suattohhii unneota tältä vävymieheltä perusteellisesti se hätä morsmaekusta. Suatana mies vuan nyökkii siinä ku Suppusen leski kun äijäsä ehotti namutteluja. Terästy hyvä mies. Sei muuvan litra pontikkoo sua miestä lannistoo. Perkele, suoro kourassa vaen ehtimmään naesta. Minnen taija noen velttuva miestä vävyksi huolijakkaa, Matti vatuloi.
 - Appiukko perkele! Pijäppä se sontaluukkus pienemmällä, eli se tukittaan. Tässon semmonen poeke jolle ei vittuilla. Jämtti on nii!
 - Nono vellukset! Eipään aleta riitoo huastammaan. Otetaan pikku napanterit nii näöttee mualima tuassii kokolaella mukavalta. Passooko semmonen ehotus? Kumarainen sovitteli.
 - Enpää tuota nielisi tuon appiukon vittuilluuj jos ei oesi näen palijo poliisija paekalla. Se pittee kunnijoettoo esvaltoo nöyrästi. Sille, sanoi Seppo ja nosti lasiaan.
 Silloin alkoi eteisestä kuulua kolinaa ja sankkaa kiroilua. Ääni oli Mörön ääni:
 - Suatana kuka helevetissä on varastanna ovesta rivan. Tulukkee aokommaan, muuten potkasen koko töllin kummoon.
- Helevetti seon Mörö! Seon kitanna ihtesä humalaan. Sehän on ollunna aevan vesjpoeka. Mittee sille on käönnä, Kilikki ihmetteli ja meni aukasemaan ovia.
 - Perkele! Minä se mahan ollakkii kuningas. Nöyrät palavelijat aokoo ovettii. Oon minä vuan tavallista parempi, Mörö kehuskeli.
 - Suatanha Mörhö! Nyt esmiehen puhutheluun ja justhiinsa. Misthä kosthaapeli on suanna viinoo ja kuka on antanna luvan ryypätä työaekana, Kumarainen tulistui ja katsoi Möröä tiukalla ilmeellä.
(jat.)