Tataarimiliisit käskivät Tuomon pysähtyä korkean kellertävän rakennuksen eteen. Sisäänkäynnin päällä oli vieraannäköisiä kirjaimia, joita Tuomo ei siinä hötäkässä viitsinyt alkaa opiskelemaan.Yhä kyyneleet vieri Tuomolla poskipäitä pitkin. Hänellä oli mielessä vaimo ja kymmenen lasta, jotka varmasti ikävoivät isäänsä.
Rakennuksen ovi avautui ja siitä astui ulos tuimailmeinen koppalakkinen mies. Kuin ukkometso, mies saapui kaula kaarella Tuomon eteen. Mies seisahti, Tuomon eteen. Tuijjottaen Tuomoa vihaisesti silmiin, hän sivalsi läjähtävän läimäytyksen Tuomon poskelle ja sähähti:- Vakoilija saatana!
Jostain vanhoista jo ammoin opituista ohjeista, Tuomon mieleen tuli, että jos sinua joku lyö poskelle , niin käännä toinenkin poski. Tuomo teki, kuin hyvinopetettu koira, käänsi toisen poskensa, ja nostaapa vielä toista jalkaansakin.
Koppalakkinen ei tietysti suurempaa yllykettä tarvinnut , vaan alkoi läpsiä Tuomoa vuoron perään kummallekin poskelle. Tuomon pää heilui kuin tulpaani hirmumyrskyssä. Hampaat kalisivat suussa ja korvissa soitti torvisoittokunta.
Koppalakkinen vain kiihdytti tahtiaan, sähisten hampaittensa välistä vain sitä samaa:-Vakooja , saatana!
Tuomolla tuli mieleen, olisippa "himohässiä" niin ukolle näyttäisin? Mutta sitä on turha haaveilla kun sitä ei ole. Ilman doubinkia Tuomon olikin turha näyttää, sillä hänellä oli aika pieni.
Viimein koppalakkinen sai tyydytettyä sadistiset tarpeensa, hän sanoi miliiseille vain yhden sanan: -Koppiin. Sitten koppalakkinen lähti , melkein juoksuaskelin kaupungillepäin , kaula kaarella. Varmaankin huoriin, Tuomo ajatteli.
Ajatuksen katkaisi väkivaltaisesti miliisin raju potku kuusamolaisiin vitjamuniin. Tuomo suo muutaman toruvan ajatuksen esi-isien suuntaan. Olisivat pysyneet pois Kuusamosta! Kivut olisi paljon pienemmät tavanomaisissa. Omaisista Tuomon aatos kiitää jälleen kotiin rakkaitten luo, ja liikuttuen hän puolusteli olotilaansa sillä , että perheensä puolesta pitää miehen kestää monenlaista.
Pakotettuna Tuomo kiipesi miliisiaseman korkeita rappusia. Se oli hänestä tosi vaikeaa, jalat tuntuivat olevan tunnotonta hyytelöä. Mutta kaiken tahdonvoimansa ponnistaen Tuomo viimein pääsi ylätasanteelle. Korkea raskas ovi avautui kuin portti helvettiin. Tuomo tiesi, että mihinkään lastentarhaan ei nyt olla menossa.-jat-