- Nopeasti nyt!! Vetäiset paremmat pukineet päällesi. Minä haen Gabrielin vanhan  Kalevalan. Siitä lukea huitaiset muutaman säkeen... Parta  olkoon ajelematta, näytät enemmän Joukahaiselta.
  - No, jos minä sitten. Vaan ainakaan Kärhämäistä en ole huomaavinaan. Se kaunosielu ottaa minulla kovin koteloon...
***
  Elli etsi Kalevalasta sellaisen kohdan jossa puhuttiin Joukahaisesta... Piti pysyä teemassa joka oli ennakkoon luvattu.
  Taittoi sitten  kirjanlehden merkiksi, että sen helposti löytää. Sitten  työnnälsi kirjan Jaskan käteen. Rintarinnan he saapuivat kohta pihalle.
  Gabriel oli pitkänä ja solakkana, valmiina avaamaan tilaisuuden. Hänen pitkä oljenkeltanen tukkansa ja punainen risuparta, loivat yleisöön hyvinkin taiteellisen vaikutelman.
  Opettaja Kärhämäinen istui punakkana penkin päässä ja naukkaili lasistaan. Hän  oli ahkerasti tyhjentänyt lasiaan ja käynyt aina noutamassa lisää.
  Iloinen puheensorina  täytti kesäillan, kun jokainen oli saanut pahimmat estot purettua.
  - Hyvä juhlayleisö, hyvät naiset ja herrat! Olen saanut mieluisaksi tehtäväkseni avata yleisölle tämän kotipihani kulttuurijuhlan.... Olkaa kaikki iloisesti  tervetulleita. Ehkäpä tunnelman vapauttamiseksi tähän aluksi lausun oman runoni.
  Hiiren hiljaa syventyi jo juhlaväki kuuntelemaan Gabriel-herran  runoa, jossa oli nykyaikaisesti vain kirouksia ja elimien nimiä. 
  Jopa Jaska  punasteli, vaikka oli joutunutkin kuulemaan monenlaista sanan käyttöä.
  Tonttisen  pariskunta oli änkeytynyt eturiviin opettaja Kärhämäisen viereen.
  - Katsohan kehnoa tuota Jaskan poikaa. Jopa on oppinut maailmalla puhumaan aivan kuin satamajätkät, Jallu kuiskasi Kärhämäiselle.
  - Shh, tämä on kuuluisaa Turun-tyylisuuntaa  Sehän jopa hienointa lyriikkaa tällä hetkellä maassamme, Kärhämäinen supisi.
  Kylältä oli värvätty riuska tyttö puikkelehtimaan penkkirivien välissä, sekä kaatelemaan lasikannusta yleisölle lisää juhlasimaa.
  Lasit ojentuivat halukkaina tytön lähetessä
penkkirivejä. Kaikki tahtoivat maljansa piri- pintaan ja pian taas uutta.
***
  Piritta-Anneliina kuunteli pää somasti kallellaan Gabrielin hitaasti putoilevia sanoja. Niissä oli hänestä vaikuttava rytmi.
  Elli supisi Jaskan korvaan, että aivan se poika  puhuu niin kuin herrat, kun käyttää jo paljon sanoja, joita hän ei ole koskaan kuullutkaan. Jaskaa nolotti, mutta parempi kai se oli niin, kuin alkaa selittää sanojen merkityksiä.   
(jat.)