OSA.7
 -Jos minä nyt kuitennii tästä sinne kottiin päin, Seppo sanoi ja etsi lippalakkiaan. No mihinkähän sekin nyt oli hävinnyt. Sitten muisti laittaneensa sen ovensuun penkille.
 - Eikös sinun pitänyt sitä jottain voijereseptijä äijjilles, muisti silloin Matti vähän naurussa suin. Arvasi että oli ruvennut Seppoa jänistämään, kun oli Salme ehdotellut kammarin puolelle siirtymistä. Tunsihan Matti naapurin pojan sen verran hyvin, että tiesi tämän olevan aikalailla ujon sorttinen kaveri naisten suhteen.
- No... kerkii sen toisennii kerran. On se teijjän lehmäkin kippee ja liäkärj tulossa, mutisi Seppo ja pyöritteli jo lätsäänsä sormien välissä.
 - No eehän se liäkärj kun vasta iltapäevällä. Tuuhan nyt. Mittee voijjetta sinä muuten olit vaella? Kyseli Salme uteliaana Sepolta.
- Tuota, äetille lupasin äkkiä käyvvä...
- No, ei se muori sieltä mihinkää katuva, Matti sekosi asiaan
- Pysy sinä niine mielipitteinesi erillään nuorten asioista, joka asijaan tarttumassa, Martta kivahti.
- Tule ny, jätetään nuo vanahukset keskenään torrautuun
- No, jos minä sitten tuun, Seppo sanoi ja pani lakkinsa takaisin penkille.
- Piätään lyhempänä kävelee, joka tohtii tämän oven aakasta, Salme luikkasi vielä ovenraosta.
***
   Seppo seisoi neuvottomana Salmen huoneen lattialla. Kaikki oli niin sievää ja hienoa. Mieleen tuli oma mörskä ja väkisin Sepon huulilla karehti hymy.
 - Olipa mukava kun tulit. On niin kauan kun on viimeksi oltu kahestaan. Tupailloissa vilaukselta nähty.
- Sinulla täällä niin sievää, tohtiiko tänne mihinkään istua?
- Höpsis! Ihan tavallista. Tuleppas istumaan tähän minun viereen. Uskon sitten että todella olet huoneessani
    Seppo istahti varovasti sängyn reunalle, jättäen reilusti tilaa itsensä ja Salmen väliin. Katseli raitaisia räsymattoja lattialla, siirtyen sitten ikkunalaudalla rehottaviin ruukkukukkiin.
  -  Näkkyy tuo aurinkokin yrittävän paestaa tuolta piliven ravosta, sanaili sitten kun ei muutakaan sanottavaa keksi.
(jat)