Jaskalla meinasi naama  mennä aivan virneeseen, kun muisteli Tonttisen akkaa. Oli sillä vaen melko hyvät paikat.
  Äkkiä kuitenkin todellisuus kaapaisi miehen huomaansa kun Elli kiljaisi kimeällä äänellä:
  - Siihenkös sinä juuttaanvetelys janttausit makailemaan. Minähän justiin pääsin sanomasta että nyt tarvitsen hiivaa ja sokeria. Sinähän et kuule mitään?
  Jaska nosteli päätään ällistyneenä. Herätys todellisuuteen oli raju ja karkea.
  - Täh! Mitä se sanoo?
  - Että kirkolle hakemaan leipomistarvikkeita ja justiinsa. Kaikki hommat menee pilalle, kun työt kasaantuu yhteen kasaan.
  - Minä ole mitään kuullut. Oot tainnut vaan ajatella. Sano ääneen kun on asiaa.
  - Pidäpä turpasi kiinni ja ala siitä lähteä reissuun. On se tämä elämä surkeaa kun sattui tuommoinen haaveksija ukoksi.
  - Vittujakos siinä völlötät. Vai onko kiire saada minut reissuun. Onko se Kärhämäinen tulossa kalu kovana? Niin, taikka Paavo.
  - Tuosta se jaksaa  kyllä saarnaansa pitää. Entäpä itselläsi, Tonttisen akan koinaamiset? Vielä valehtelee sekä muuta kieroutta pelaa.. Minä olen rehellisesti  tunnustanut harhat ja  muut askeleeni. Mitä  se haettaa jos vierasta kokeilee, kun sinulla ei oikein pelitä.
  - Joo pitää lähteä Tonttiselle, jospa siellä saisi pussit tyhjätä, Jaska härnäsi.
  - Sen kun menee vain. Ei sinulla seiso kuitenkaan, Elli kirahti.
  - Sinussa se on vika. Se pitää naaraan olla kiimassa ja halukas, silloin se uroksella herää astumishalu. Sinähän  vain piereskelet ja lemuat kun sänkyyn mennään.
  - Etkös sinä saatanan mölliskö pidä läpeäsi kiinni. Menes vaikka Tonttisen taakse. Kunhan haet niitä leipomistarpeita.
***
  Jaskan Tunturi pärisi tasaisesti kuin ompelukone. Miehen mietteet olivat hiukan kiihtyneet. Yhteenotto Ellin kanssa oli tuonut mieleen, kesäisen rakennusajan.
  Mustasukkaiset  tunnot myllersivät miehellä mielessä, niin että meinasi epähuomiossa ajaa ojaan. Hän sai viimetingassa pyöräytettyä mopon taas oikeaan kurssiin.
  Tonttisen tiehaaraa lähetessään, hänen mieleensä nousi Reetan pyöreät alastomat muodot, joita hän kulttuuriyönä oli saanut ihailla.
  Jaskan naama vetäytyi virneeseen kun muisti näkymä, kun hän oli Reetaa työntänyt takapuolesta ikkunasta pihalle. Olihan se ollut kiihottavaa katsoa.
  Vain sehän pitää  käydä katsomassa, jos hyvinkin Reeta on suohullaan ja Jallukin jossakin korpikuusen alla tuohustamassa, Jaska itsekseen mietti. Hän  tunsi haaranperässä melkeinpä pakotusta, kun mielikuvitus kiisi raisuun laukkaan.
(jat)