Kattelen käsissäni joululehtiä jonka kannesa näkkyy autioitunu
mökkipahanen. Kuva vettää mua kauas menneisyyteen. Muistelen vanahanajan joulua.
 Mielikuvisa nään, mökin akkunasta kun kurkin,  lasten tähtien lailla kimaltavat silimät. Kaekki istua napottaa kiltisti. Ohan terotettu mieliin, että kiltti pittää olla. Myös kissa ja koera makkaa sulasa sovusa lattijalla, neki oottaa aattoiltaa.
 Pirtin pöyvälle on juhulan kunniaksi levitetty pellavaliina. Siihen äiti varroen laettaa antimia, jokka levittää asukkaijen sieramiin harvon syötyjen herkkujen tuoksua. On uunisa paestettua sijanlihhaa, laatikoeta ja sylttyjä. Pöytää koristaa kaekenlaeset herkut jokka on koko syksyn säästelty joulua varten. Mittää kaopasta haalattua eijoo, kaekki on itte tehty.
Pirtissä vallittee rauhallinen hämäryys. Uunisa loemuvaa pikkunen valakija, se hohkaa lämpyä huoneeseen. Jouluna pittää tareta oottaa  pukkija , ettei saunan jäläkee riipase kylymä. Jouluna kaikki saa syyä nii palijo ku maha vettää.
Joululahajat on pienijä, ittetehtyjä, puusta värkättyjä , kankaasta ommeltuja. Saattaapa olla isän tekemät puusuksetki...Lapsille neon aarteita, joijen rakas muisto säelyy läpi vuosijen.
 Kun tullee leikin vuoro, pirtin täyttää riemusa meno. Aekuset ilottee lasten mukana. Lauletaa, nauretaa, vuoron sylisä ja lattialla peuhataan.
Sallaa, pieneksi hetkeksi äiti mennee syrijemmälle, ikkunan luo ja kattoo
ulos tähtitaivasta kohti. Kyynel vierähtää poskelle hänen muistellessaan menneen vuojen raskaita hetkiä ja hetkittäistä uupumusta. Pienen pirtin lapsikatrasta oli koetellut vaikia kuumetauti, johon toisella vuojella
ollu poika oli menehtyny. Saattohan siitä kiittää, että muut olivat tauvista parantuneet, ainakin sillä kertaa. Uuvelle vuojelle käjet ristien äiti toivoo siunausta, että kaikille riittäsi terveöttä, ruokaa ja vaatetta.
-
Laskin lehen käsistäni. Aattelin, kuinka palijo paremmin asiat nykyään sentään on, mutta kuitenki... Kuitenki sitä kaepaa sitä vanhanajan
joulua. sitä jännitystä ja sitä rajatonta lämpöä ja turvallisuuven tunnetta, jota lapsuuvenkoti tarjosi. Ei huomannut köyhyydeksi sitä, mitä minulta puuttu, jota toesilla oli. Olihan mulla niin paljon rikkautta, ne tärkeimmät: koti ja rakkaat ihimiset.