OSA.62.
 - Kah, eipä tässä parane koko päevee kuurottaa. Jossae suunnassahan sen täötyy portaekko olla yläkertaan. Suatana , juluma raevo vuan piälle, Viirto kuiskasi.
 - Voephan se olla ettei varsinaesta toesta kerrosta oukkaa. Näätti talo niin matalalta. Lienöö vaen korkija vintti.
 - Siellä se pyssysankar kyllä kuitenni on, mänen takkuuseen.
 - Sammoo mieltä se minnäe. Kyllä se laokaoksen iäni tulj tuolta vintiltä.
 - No hyvä ettei tuu riitoo. Vuan lähetäämpä tuonne käötävveen kahtommaan jos joku ovi johtasi rappusiin.
 Poliisit pistivät aseensa koteloihin ja valppaina alkoivat siirtyä käytävään. Silloin olohuoneen perällä suljettuna olevan oven takaa kuului kuin jokin astia olisi pudonnut lattialle. Hetkessä poliisit suojautuivat punatiilestä muuratun uunin suojaan. Vetäisivat taas aseet koteloistaa ja odottivat.
- Perkeeti, on siellä joku. Se on varma kuolema jos sinne mennöö. Se kyttää oven takana, ase tanassa. Vahingossa pukkasi jonnii kupin lattialle. Mitä me nyt tehhään, Tikka kysyi.
 - Eipään tässä montaa vaehtoehtoo taia olla. Jos männään pihalle, suolaa se meiät sinnekki. Minä ryömin tuonne ovelle ja aakasen oven, ei se ossoo tähätä niin alas. Sie varmistat homman. Ammu sinä sitä vaekka poloveen. Ei tuommonen roesto sua piästä liian helepolla.Joutee kärsimmään linnassa muutamannii vuuen.
  Viirto laskeutui mahalleen ja alkoi ryömiä ovea kohti. Välillä hän seisahtui kuulostelemaan kuuluuko oven takaa mitään. Tikkakin oli tullut esiin uunin takaa ja seisoi ase valmiina oveen suunnattuna.
 - Kuuluuko mittee, Tikka kysyi.
 - Hemmetti kyllä sieltä jottae. En vuan ossoo yhistee mitä, ihan ku henk´laeta koni huohottee.
 - Ei kae se ny hevosta keittijjöön. Ei se sentään niin hullu liene.
 - Pölijä! Ei tietenkää, vuan siltä kuulostee. Mutta olokoon vaekka piru niin se katotaan. Oukko sinä valamiina? Viirto suhisi.
(jat.)