MIELIKUVITUSMATKA
1.
 
 Pyysi tuota tuttavani
sitä kamraatti kehotti
- Lähe laulamaan mokoma
virttä vahvaa vääntämähän-
 
- Enhän mie poloinen poika
miesi varrelta matala
tohdi käydä taisteluhun
runokilvan koitteluhun,
näillä surkeilla eväillä,
mitättömin valjaineni.
 
- Mikä ratsussa vikana?
 
- Vaikka ratsuni ravakka
kuopii, hirnuu tallissansa.
Hepo mielisi menoihin
kovimpihin  koitoksihin.
Kun vaan ohjastaa osaisin,
sopivasti suitsitella.
 
- Tässäkö se  pulma juuri?
 
- Aina selkään kun yritän
heittää herja hietikkohon.
Suistaa  miekkosen  murahan.
rutakkohon  runteleepi.
Tai  jos  kaulasta silitän,
lempo näykkii leuallansa.
 Myöskin  korvansa koreat
lerpallensa lupsauttavi.
 
- Arvokas on humma sulla!
 
- Onhan kultaiset kaviot,
hopeaiset  harjaksensa.
Silti siipensä sirommat
eivät kestä  koitoksissa.
Toiset - tammatkin, tasaiset
korkealla kurvailevat.
 Minun kaakkini kamala
pysyy maassa vatsallansa.
 
- Vieläkö keinoja kehität?
 
- Minkä tuolle nyt tekisin?
Kuinka saisin  suuremmaksi
siivet saakelin sivakat
korkeuksiin kurkottavat .
Tuonne  aurinkoon ajaisin,
kultapalloon ratsastaisin.
Tämän ratsuni ravakan,
konin maassa piehtaroivan.
 
- Mutta jos sulat sulavat?
 
- Mitäs siitä marmattaisin?
Siivet uudet  kai rakennan,
sulat pistän  paikoillensa.
Laitan lankusta laveat
siivet suuret, kestävämmät.
Kesto puuta  kelpuuttaisin,
honkaa paksuinta peräti.
Sitten tervalla sivelen
höyhenissä pyörittelen.
 Jopa näyttäisi hyvältä
siivet aivan aidommilta?
 
- Antaahan ajan kulua.
 
- Mitäs tässä  tuskailen,
konin kuntoa  kiroan.
Menköön  matkoihin mokoma!
Ostan  hienon härrävärkin
jolla taivaita tavoitan.
Nousen päälle pilvipeiton!
Sieltä katselen kaverin
kamppailua humman kanssa.
(jatkuu)