Kasvoi kankaalla kaunehin kuusi,
se paljon kauniimpi muita nyt on.
Kuin mestari luomus se seisoo
reunassa tuuhean kuusikon.
Värit sen niin kauniin vihreät on,
aina saa ohikulkijain huomion.

On joulukuu pitkälle kulunut,
kuusenoksille tullut on lunta.
Kuusi kuin parahin taideteos on,
sellaisesta vain näkee unta.
Lumikiteet saa oksat välkehtimään,
mykistyen kauneutta katsomaan jään.

Olen tullut metsästä noutamaan
jälleen jouluksi kuusta tupaan.
-Niin kauniin mä tuon, kuin löydän vain,
lähtiessäni lapsille lupaan.
Mutta kun näen kuusen en millään vois,
noin kaunista metsästä viedä pois.

Kauan katselen kuusta, viimeinkin
sen säästäen, luotansa lähden.
Se jääköön vieläkin paikalleen,
vain sen kuusen kauneuden tähden.
Otankin puun aivan tavallisen,
se mukana, kotiini astelen.

Jouluaattona haluan vieläkin
katsoa tuota ihanaa puuta.
Lähden metsään, tieni suoraan vie
luokse kuusen nyt ilman muuta.
Mutta poissa ihana kuuseni tuo,
kantohan ei mitään kauneutta suo.

Joulumieli on poissa, en enää voi
mieltä jouluista mistään saada.
On varmaa, enää en milloinkaan
minä jouluksi kuusta kaada.
Ne kaikista kauneimmat luonnossa on,
koristaa on kauniimpaa mahdoton.