KAATOI MULLE PULLOSTANSA,
juomaa tuoksuvaa, jaloa.
Kallisti myös itsellensä,
lasin täytehen solautti.
Sitten lausui lauhkeasti,
äänin hempehin puhuvi:
 
 - Oi sä poikani poloinen,
kunnon kundi kulkemassa,
sulle maljani kohotan
muistoksesi matkaltasi.
Jalo juoma sulle tuopi
iIon suurimman tykösi,
antaa paljon kestävyyttä
elon taistossa kovassa.
Eipä pysty noidannuoli,
eikä ruttokaan rupea
 
Otin juomaa juohevasti,
maistui huikea hunaja
Tuli tuoksu taivahista,
maku tahdosta jumalan.
Nostin liemen huulilleni,
lisää mieleni himoitsi.
 
Katsoin Väinöön vihjaavasti
että huomaisi asian.
Mulla kippo kuivillansa,
ilman viiniä pikari.
Mutta muissa maisemissa
Väinö matkasi todella.
Silmät katsoi kauemmaksi,
huulet turhia höpisi.
 
Juoma tuntui koivissani,
viina virtaava veressä.
Jalat horjui holtittomat,
pää ei pöhnäinen pitänyt.
Istuin siihen pielukselle,
sohvan kulmalle solahdin.
 
Väinö lausui loitsujansa,
kädet kaaria tekivät.
Hevoseksi hahmottivat,
kulta hummaksi kuvasi.
Laittoi siivet sievänlaiset,
loihti selkähän satulan.
Joka loisti hohtavana,
jalokristalli kimalsi.
(jatkuu)