OSA.83.
 - Kummalle mallille se pyllähti tämän kylän elämä. Puhuko ne polliisit mitään niistä tauluista?
 - Kumma kun sillä Rimpiläisessä oli niin arvotauluja. Aivan kuului miljoonissa olevan niiden arvo.
 - Ihmiset liiottellee. Olihan niissä muutamia mukavannäköisiäkin, mutta enimmäkseen sellaisia töherryksiä, että en kyllä seinälleni laittaisi, Seppo sanoi.
 - Sinä nyt et tajuakkaan kulttuurin päälle mitään. Edes ainoaa kirjaa ole lukenut, Salme sanoi.
 - Millähän aikaa tuota vielä lukemaan? Hyvä kun kerkiää pakkohommat hoiteleen.
  Matti huomasi, että kohta on perheriita päällä. Niinpä hän taitavasti käänsi puheenaiheen jälleen päiväntapahtumiin.
 - Se ei ole vielä selvinnyt sekään, kuka se oli joka siellä pottukellarissa kyttäsi ja nappasi sitä polliisia. Onneksi oli kovapäinen poliisi.
 - Eiköhän liene ollut samainen Kauhu. Tai sitten joku apuri.
 - Joo, linnakundeja sillä on ollu apureina Jokella. Kuulin kun polliisit keskenään puhui. Puhui ne jostakin suolammesta jossa epäilevät Jyrkin olevan. Tiiäppä näistä. Mehän sitä taietaan pikkuMatin kanssa alakaa savotta hommat?
 - Sepä pittää lähteä katastelleen karhia traktorin perään. Elämän on jatkuttava. Toivottavasti ei enää tule ruumiita lisää.
***
Kuulusteluhuoneessa oli kireä tunnelma. Kumaraisen massiivinen olemus täytti tilavan tuolin täysin. Sauli Mykylä näytti pelästyneeltä koulupojalta. Päivittäiset kuulustelut olivat koitelleet henkistä kanttia puolin jos toisin.
  - Kuinkahan mones kuulustelu tämä jo onkaan? Nyt on viimeinkin korkea aika puhua totta ja vain totta. Satujenkerronta on nyt loppu. On se kumma jos ei ala muisti palata. Minä jo ennakkoon ilmoitan, että jokainen valhe lisää kalteripäiviä. Siinä on aivan oma valinta, Kumarainen jutteli leppoisasti mutta hänen tuima katse pani Saulin katselemaan pöydän pintaa. Aloitetaanpa siitä kun kitnappasitte Rimpiläisen. Antaapa tulla. On näyttöä että sinä olit myös mukana touhussa.
  - No olinhan minä. Kolmestaan siellä oltiin. Kauhu, Survoja sekä minä. Kauhun Hiacella tultiin tuonne sivutielle ja sieltä käveltiin Rimpiläiseen.
Jyrki oli melkein kanttuvei. Oli siis humalassa. Ei sitä ollut tarkoitus tappaa. Kauhu oli tuonut purkin verta jonka kaatoi makuuhuoneen lattialle. Se tuntui mukavalta jekulta. Minä taisin kaataa veren lattialle ja panin tetran uuniin.
 - Näin on sinun sormenjäljet oli selvät purkissa. Jatkahan.
 - Jyrki oli niin humalassa, että se piti lähes kantaa autolle.Putosi se yhdenkerran maahan kun se meinasi rimpuilla.  
 - Miten homma jatkui kun Jyrki oli autossa?
 - Kauhu taisi sitä pikkuisen kopasta.  Jyrki oli hiljaista poikaa kun ajettiin meille. Siellä jäin autosta pois. Sitä en tiedä mitä siellä myöhemmin on sattunut. Nokasta siltä Jyrkiltä tuli verta runsaasti kun se Kauhu vetäisi sitä, kun se alkoi uhoamaan.
(jat.)