OSA.28.
  - Luulen että miestä on raahattu maata pitkin ja toinenkin saapas on lähtenyt pois. Vai onko kitnappaaja tahallaan riisunut uhriltaan saappaat.
 - Outoa hommaa tämä on! Onko Pökiöllä mitään visioita.
 - Minusta tuntuu, että kitnappaajia on ollut vähintään kaksi. Uhri on selvästi maannut tuossa maassa. Katsotaanpa lähemmin onko siinä verijälkiä.
  Pökiö kumartui alas ja tutki paikan tarkkaan. Verestä ei kuitenkaan ollut jälkiä.
  Koira oli jo kuono maassa jatkamassa matkaa. Koukkula katsoi kysyvästi Kumaraista. Kai odotti ohjetta miten jatketaan.
  - Anna mennä vaan. Ei tämä saapas vielä mitään ratkaise. Saahan nähdä mitä on jälkien päässä.
   Koira eteni määrätietoisesti. Viivasuorasti epäröimättä se suuntasi eteenpäin.
  Metsän läpi kulki tie Niemen suoviljelyksille. Tiellä koira pysähtyi kun seinään. Kehää kiertäen se etsi vainua, mutta ei löytänyt kohdetta. Vinkuen se yritti suorittaa tehtäväänsä.
  - Jäljet loppui tähän. Valitettavasti. Kohde on kai nostettu autoon tai itse noussut.
  - Tämäpä ei potkaisut juttua yhtään eteenpäin, Kumarainen huokaisi.
  - Mutta hei täällä on aika tuore autonpyörän jälki täällä rapakossa, Pökiö sanoi. Hän oli heti kiinnittänyt huomionsa laajemalle ympäristöön.
  - Siitä pitäisi kai ottaa kipsivalu? Mutta Suomessa on milijoonia autonrenkaita. Taitaapa olla aivannii turhaa touhua? Kumaraisnen päätti.
  - Eipä sillä taija olla tojella merkitystä. TV-sarjojen romantiikkaa, Pökiö vahvisti.
  - Mitäpä nyt neuvoksi? Koukkula kyseli?
  - Älyäisikö se koira sen Nukku-Matin jäljistä? Mitään esineitä ei tosin ole nuuskittavaksi. Näkisi ainakin jos vainu pitää, että mihin päin se sankari on luistanut, Pökiö sanoi.
  - Voidaanhan sitä kokeilla. Kyllä Kapu on hyvä noin tuoreen jäljen hoitelemaan.
(jat)