OSA. 44.
 - Misteepä se minä tiijän heijän kiistojjaan eijoo näehen nelijänkymmenen vuuen aekana palijastanu. Sen vuan muistan kun se Matti äkkijä lopetti Miinan kansa kulukemisen ja minähi kelepasin muutaman vuuen piästä, vaekkoon musta kun korppi, Martta selitti.
 - Ahaa, vae silleen se homma onnii ollunna. Nyt alat isä kertoo, muuten ei hyvä seoroo.
 - Ehä minä mittee muista nuin vahahoja asijoeta. Marttahii lienöö unija nähnä.
 - Elä turhoo ala mutkoo heitteen, sie kyllä muistat. Kerro vaekka meille nuoremmille vaekka varotukseksi.
 - Kyllä seon tuo Salme kyllä yksi tinkooja. Varohhan Seppo, se voe ollahhii sinulla sallaisuuvet meleko vähäset.
 - Mitteepä nuita sallaisuuksia tarvinnoo. Pittee puhua arattii asiajat jos meinovvaa sammoo talloutta assuu, Seppo sanoi.
 - Siinä sen kuulit. Alahhan vaen kertoo...
 - Myöntee pittee, että kyllähän sitä hellusteltiin montahi vuotta Miinan kansa. Kaekhan ne meitä parina piti  ja olivat varmoja että myö yhteen mennään...
 - No niin oekijassahan myö oltiin. Mistäpä se sitte heitti ryppyä rakkaoteen. Eikae siinä raha ratkassu...?
 - No, eipähän tuo... No olokoon helekatti. Pihtaamisseenhan se kaatu. Miina kun olj tavarastaan niin pihi ettei silittää suanu. Höpätti vaen jotta papin sanan jäläkeen. Minä kuitennii otin sen piän etten sikkoo säkissä ota. Pitteehän tuo tietee miten ne pelit toesiisa soppii. Pienemmissähi asijoessa pittee kokkeilla onko se käöpänen. Vuan ei se Miina antanna jäläkeen. Homma rottiutu riijoeksi ja Niemen Risto sen Miinan haalasi vihille, saakeli varmasti summamutikkaan? Minnoonki sanonu kaekille helluparreille että kokkeilkaahan ensin soppiikko rellukka reikkään, ennen ku umpisolomuja sivotaan.
 - Voe taevas. Nyt se isä taetoo pistee eholle. Ei kae tuo voe pittee paekkaasa. Kyllä se alakoo naesellahhii tehä miel kun tarpeeksi pistee lämmitystä.
 - Vuan eipä Miinalla. Korville tulj jos pikkusen tissiä puristi. Riitelyksihän tuo män sitte pitemmän piälle. Tympässeen alako koko touhu. Ja sitten kun tarpeeksi suap kenkee niin sitä sannoo semmostahhii jota myöhemmin kattuu. Niimpähän tuo kävj meijännii. Miina kun olj jiäräpiä ja niin taijan olla miekii...