Tuomo pysähtyy ja katselee ympärilleen. Viimeiset peninkulmat ovat olleet jo miellyttävää, ja helppoa taivallusta. Metsä oli havupuuvaltaista, ja olipa Tuomo saanut nauttia jo virkistävästä vesisateestakin. Aurinko pysytteli itsepintaisesti pilviverhon takana., eikä Tuomo tiennyt missä mennään? Ainoastaan silloin kun hän liikutti jalkojaan, hän tiesi , että mennään eteenpäin. Tuomo ihmetteli, miten voi olla mahdollista , että on niin laajasti asumatonta maata.Mieleen tuli kuitenkin vanhan runoilijan sanat.....on suuri sun rantas autius? Sen jälkeen hän ei enää ihmetellyt.Hän huomasi, että joku muukin oli saman tunteen kokenut.
Tuomo pyöräytti muutaman kyynelen , ikäänkuin menneen muistoksi, ja alkoi suunnitella miten eteenpäin? Edessäpäin oli suuri joki, Tuomo ajatteli sen olevan luonnollinen este joka jo aikojen alussa on suunniteltu juuri tätä hetkeä varten. Kuitenkin Tuomo on sellaisia miehiä , että esteet, korkeimmatkaan eivät häntä pidättele. Kuten olemme huomanneet hänen jalanliike on hirmuinen. Ja kuin hiekkatietä juosten Tuomo ylittää joen, kuivin munin. Jalat iskee vedenpintaan kuin hanhenräpylät, ja taas kerran Tuomo huomaa "himohässin" valtavan vaikutuksen.
Äkkiä Tuomo ajattelee naisia ja ajattelee omaa alastomuuttaan. Suuren paineenalaisena hänen aivonsa on ylikuormitettuna, eikä hän tiedä itkeäkkö vai nauraa. Tuomo muistaa että nauru pitentää ikää, siksipä hän alkaakin nauraa katketakseen. Sillä Tuomosta on alkanut tuntua , että elämä voi loppua hyvinkin äkkiä. Hohotellen Tuomo jatkaa matkaansa , mutta nyt tarkasti ympäristöään seuraten , ja tarkasti yksityiskohdat huomioon ottaen.
Tuomo saapuu valtavan kuusen luo, heti hänellä tulee mieleen että nyt täytyy päästä ylimmälle oksalle. Kovin elävasti Tuomolla oli mielessä jo koulussa opittu opetus......mä oksalla ylimmällä nään Harjulan seljänteen......
Vaikka Tuomolla ei ole haisuakaan missä tämmöinen Harjulanselänne on, hän haluaa moisen ihmeen nähdä, ja sitten ainakin tietää sitten mihinpäin lähteä.
Munat verillä Tuomo pääsee kuusen .ylimmälleoksalle, hätäisesti se kannattaa , mutta Tuomo on tottunut myös tappioihin. Sitten Tuomo luo pistävän katseensa, neulanterävänä edessäoleviin maisemiin.Hämmästyksekseen hän huomaa olevansa kaiken keskipisteessä, sillä katsoo hän minnepäin tahansa hän huomaa näkevänsä suunnilleen yhtä kauas. Tuomo on todella ällikällä lyöty, onneksi hän ei iskun voimasta, menetä tajuaan. Kuitenkin heikkoutta tuntien hän kapuaa maahan. Mielessään runoilijan sanat....olet kaiken keskellä yksin.....-jat-