Perälän kaunis Eeva, mittaili tarkkaavalla katseellaan Gabrielia, joka oli muuttunut hänen mielestään kovasti edukseen.
  Aloitteen tekeminen soti jonkin verran, Eevan perimmäisiä ajatuksia vastaan, mutta hätä ei lukenut lakia, kun kysymyksessä oli tuleva juhannusyö.
  Lisäksi Eeva oli jo äidiltään kuullut, että Gabriel aikoisi viipyä kotonaan vain muutamia päiviä.
  - Oi Gapriel!... Vai  saaneeko  sinua vielä sanoa Kapoksi niin kuin ennen? Muistatko sinä vielä minua? Minä olen Perälän Eeva.
  - En siedä  enää rahvaanomaisia vääntelynimiä. Käytän nykyisin nimeä Gabriel Y. Kitula. En oikein osaa sanoa, olenko tavannut neidin. Saanko esittäytyä... Gabriel kumarsi keveästi Eevalle.
  - Voihan tokkiisa, osaankos minä laisinkaan sinulle enää jutella.
  - Aivan hyvin voimme jutella. Kunhan se tapahtunee sivistyneesti ja avoimesti. Voisinko tarjota neidille simaa, Gabriel sanoi.
  - Voi ihme, aivanko sinä minua neidiksi karahteeraat. Hihi, hii, minun pitää varmaankin sanoa sinua herraksi?
  - Kyllä  sivistynyt artikulointi antaa keskustelijasta paljon informaatiota... Kaikesta mitä hänen sisällään liikkuu.
  - En minä ainakaan, sinua teitittelemään ala! Sentään kakarasta  asti yhdessä leikitty. Vaan kiitosta kumminkin, kylläpä sima kelpaa. Muuten kyllä Jaska piti huikean esityksen.
  - Täytyypä sanoa, että aivan hämmästyin. Ei hän ole  juuri kulttuuriin panostanut. Toisinaan on saanut häveten katsoa hänen rahvaanomaista ilmaisua. Mutta nyt hän, kun Väinämöinen, antoi trokeen solua miellyttävästi
***
  Samalla aikaa, Paavo oli noussut seisomaan. Hänellä oli kädessään Jaskan riivausnuija, ja sillä hän keveästi kopautteli esiintymislavan reunalla olevaan maito pänikkään.
  Kaikkinainen melukin vaimeni kuin veitsellä leikaten. Kaikki odottivat mitä tuleman piti.
  - Hyvät kyläläiset. Hyvät naiset ja herrat, Paavo aloitti juhlallisesti. - Kun nyt olemme näin  runsaslukuisesti kokoontuneet tänne Kitulan pihamaalle ja saaneet  nauttia aivan erikoisen  mahtavista esityksistä ja ruumiskin on saanut nauttia, Elli-rouvan herkullisista tarjoiluista, munkeista ja maanmainioista simasta...Itse kukin on varmasti tuntenut, että se on ollut mahdottoman virkistävää... Niinpä minulla pälkähti päähän ongelma joka on ollut maaseudun eläjälle melko yleinen. Sepä  onkin
jo kauan minun päätäni hiertänyt olen etsinyt ratkaisua. Se on varsinkin tässä Kitulan perheessä aivan akuutti ja krooninen. Katsokaas, kun se hätälaitos on tuolla Kitulassa se vanhanajan hyyskä pihanperällä...
  - Niinhän se on muillakin köyhillä... Tonttisen Reeta kiljaisi väliin.
(jat.)