OSA.89.
 - Kah! Sehän on tiällä tämä pinko-Kumaraenennii ja niin suatanan päessään. Misteepä se lienöö suanna pontikkata. Sehän on laetonta viinoo, Mörö sanoi. - Nii ja eiköön tuo vielä virantoemituksessa ou alakanna viinan kansa läträämmään.
- Suu poekki  ku mulhe puhut, Kumarainen äsähti. - Sei kuulukkaa vitunkarvan vertoo Mörölle millon minä juon ja mitä. Mörö ilimottaotuu piällikön kanslijassa huomenuamulla kello kaheksan.
- Ilimottaotuu joka ilimottaotuu, Mörö sanoi ja ryyppäsi pahoin vajunneesta pullosta pitkän ryypyn.
- Mishää se Pökiö liennöö. Suatana pittee kirijata muistiin Mörön ylimielisyys ja vittuilu. Se suattoo käyvännii melekolaella viran piälle, Kumarainen sanoi.
- Itehhän sinä sen passitit pimijään yöhön tuota Mörröö ehtimmään. Suattoo sehhii eksyvä naessiin? Viirto sanoi.
- Tietennii se män naemmaan. Tämä vävykokelas se vuan nuokkuu. Salme puutteessa äöskii ja tämä vuan kuorsoo. Eipä palijo hyvältä näätä! Mittee sinä oekkeen siinä värkkäöt, Matti tönäisi Seppoa. Se oli Sepon tasapainolle liikaa ja mies suistui suoraan päistikkaa lattialle.
- No jo onnii keheno vävyntekele. Se mahtoo tuuli puhaltoo tuollaeset miehet mennessään.
Seppo ei kuullut appi-ukon arvailuita vain kuorsasi, että pirtti tärisi.
 Silloin alkoi porstuassa kuulumaan kiroilua ja möykettä. Oven takaa kuului romahdus, niinkuin jokin olisi kaatunut. Tuokion kuluttua kuului vaimeasti:
 - Aottakkee helevetissä. Ver loppuu aevan äkkijä.
  Viirto joka oli ottanut viinaa vain muutaman ryypyn hyppäsi ylös ja huudahti:
 - Tikanpoika perkele. Mitä ihimettä sille lienöö sattunna. Ny kaekki nopijjaan appuun,
Viirto sanoi ja riensi aukasemaan ovea. Kilikki kiirehti horjahtellen perässä.
 - Mittee suatannoo? Kilikki kiljaisi. - Mies on verissään ku lahattava sika. Voe kuitennii! Kuka tämmösen tek?
 - Suakel kun mie uinnii suoraan rysän perälle. Sen huoran äijä olj suuri ku höyrmassiina. Se kun vetasi niin taju olj kankaalla eka luakista. Pihalle oljvat nakanneet. Sitä vaelle että en kyrvähtännä matkalle.
(jat.)