ELÄ SITTE KERRO KELLEKKÄÄN:
(Manta istuu ikävystyneenä pöydän ääressä. Väliin hippasee siellä täällä. Sitten oveen koputetaan?
 
 MANTA:(itsekseen)
 - Kukahan sieltä tähän aikaan. Ettei vaen niitä kaupustelijoita. (Menee ja avaa oven)
 MIINA:
- No päivää! Piti lähteä kattomaan oletko sinä aivan joutunut vuoteenomaksi, kun ei ole näkynyt viikkokausiin.
 MANTA:
 - Päivää. Miinako se on taas lähteny tuulen perässä juokseen. Onko sitä jotakin tapahtunut?
 MIINA:(Menee pöydän luo ja istuutuu.)
 - Tapahtunut, joka päivähän sitä tapahtuu. Sinä et tiijä mitään mitä maailmalla tapahtuu. Harvoin käyt missään.
 MANTA:
 - Tiiän minä mitä tarvitseekin.Mies kertoo tärkeimmät.
 MIINA:
 - Ihmisen pitää tietää mitä ympärillä tapahtuu. Se pittää virkijänä, eikä tementiija hyökkää kimppuun.
 MANTA
- Tementiija? Parempi se on kun ei muista liikaa. Ei tarvitte lähtiä pitkin kyliä juoruja levittään.
 MIINA: Minäkö oon juoruja levittäny? Minä pijän tarkoin varani etten muijen asioihin sekkaannu.
 MANTA:
- Minä jos jotakin kuulen, niin sen juorun siivet loppuu siihen. Juoko se Miina kahvia?
 MIINA:
- Kiitos mielelläni. Eihän se juttukaa luista jos ei saa kupillista.
 MANTA:(Laittaa kahvia tulemaan ja kupit pöytään.)
- En tiijä onko sillä vaikutusta. Mutta semmonenhan se on tapa.Muutama kupillinen aina menee. Mutta mitäs kuuluu.
 MIINA:
- Ethän kerro kellekkään? Kuulin tuolla Kyröllä, että se Kyyrösen tyttö on pieniin päen. Kyrön Kerttu vannotti, että ei saa kertua, mutta sulla se varmasti pyssyy salassa.
 MANTA:
- Sus siunatkoon! Sekö Kyyrösen tyttö joka on yläasteella?
 MIINA:
- Se justiin! Sehän on vielä alaikänenki.Vain tiijätkö kuka on isä?
 MANTA:
- Mistäpä minä semmosia, kun en tiijä ees että seon sinnepäen.
MIINA:(Panee käden suojaksi ja kuiskaa)
- Tohinkohan minä sulle sanoa? Lupasi Kyrön Kertulle etten vihijasekkaa.
MANTA:
- Sinähän tiijät, minuun voi luottaa. Se on kuin lukkojen takana. Kerro nyt.
MIINA: (Vilkuilee ympäriinsä)
- Minä nyt sulle sanon, vain elä kerro kellekkää!
MANTA:
- En en, kerro jo?
MIINA:
- No, Iso-Porholan isäntä! Eikoo hirvijää, uskovainen mies.
MANTA:
- Hyh! Uskovainen! Kaikkia kanssa. Meijän mies kertoi sen Manun olleen päissään kuin tikka, jollaki isäntien reissulla.
MIINA:
- Ihan totta? Voi ihme, ja on olevinaan niin harrasta seuroissa.
MANTA:
- Minä en tiiä, vain niin se meijän mies sanoi! Se ei valehtele.
MIINA:
 - Kyllä Eskon sanaan voi luottaa, se ei huutele kellekkään.
MANTA:
 - Olihan siellä teijänki Hannu, samalla reissulla. Eikö oo puhunu mitään?
MIINA:
 - Oho! Meijän ukko ei saa sanaa suustaan. Se on niin hiljasta sorttia.
MANTA:
- Mitenkähän se Iso-Porholan frouvan naama vääntyy. Nouseeko nokka vieläkin pystympään. Ylpeys käy lankeemuksen edellä!
MIINA:
- Ähäkutti! Saapahan maistaa omaa lääkettä! Oisihan tässä paljonkin näitä asijoita, mutta täytyy keritä käyä vielä tuolla Niemen Maijan luona. Liekkö vielä kerinnyt kuulla mitään.
 MANTA:
- Mukava oli kun pistäysit kahvilla. Ethän kerro kellekkään mistä juteltiin.
 MIINA:
- En tietystikkään. Minun takana kyllä pysyy salaisimmatkin asiat. Kiitosta vain kahvista. Tulehhan käymään kun ukot on töissä saadaan jutella kaikessa rauhassa.
MANTA:
- Se on luotettu ystävä kullan arvoinen. Vie Maijalle terveisiä. Kerro että minäkin tulen pistäytyyn jos jotain uusia kuulen.
MIINA:
- Ja muista ettet kerro Eskolle! Miehillä tahtoo lipsahtaa usein salaisuudet huomaamatta. Meijän Hannu tosin on hyvin hiljanen, mutta aina se jotain kertoo, kun oikein tiukille sen panen. Mutta nyt pitää mennä. Hei hei!