- Vaan se ei Gabrielin tarvitse näihin mökkeihin nappiutua. Gabriel on niin etevä, että se vielä näyttää ihmeet tämän kylän muijille. Kohta valmis insinööri. Semmoinen mieskö tänne Jumalan selän taakse tulisi. Minä olen monesti Gabrielille  sanonut, että äiti kouluttaa vaikka velkarahoilla. Vaan mikäpäs on lukea, kun on niin etevä... Paavo tekee hyvin ja ottaa siitä vielä lisää  vehnästä, maanitteli Elli lempeällä äänellä.
  - Se onkin se Gabriel aina ollut etevä poika. Vallanko on  perinyt ne Elli-emännän geenit?
  Jaskaa alkoi jo kismittää  moinen imartelu. Hän nousi kahvipöydästä, että kupit helähti:
  - Perkule soikoon!  Eivät edes häävisti lukea osaa tuon Ellin velipojatkin! Samanlaisia tankkaajia ovat kuin isänsä.  Kyllä se on minun suvustani peräisin kaikki äly ja viisaus!
  Paavo laski kätensä rauhoittelevasti Jaskan olkapäälle, tämä istahti nöyränä aloilleen.
  - Sooo, Jaska, joskus viisaus esiintyy piilevänä ja loikkaa sukupolvienkin ylitse. Sitten taasen näyttäytyy  kaikessa tyrmäävyydessänsä. Niin nyt uskoisin tässäkin tapauksessa käyneen, vallankin kun on tiedossa, että kertomataulut teki sinullekin kansakoulussa ylimääräistä tuskaa.
  Jaska meinasi kimmastua, vaan rauhoittui jo tunnolleen, kun asianlaita saattoi olla juuri siten, kuten Paavo sanoi. Jaska tyytyikin nulona vain hymähtämään.
  - Jassoo! Niin minun laskupäälläni Jaska on aina vitsit vääntänyt! Tulipahan  tuokin taas tietoon! puuskahti Elli.
  - Milloinkas Gabriel ilmestyy kotiin lomalle seuraavan kerran? Uteli Paavo puheenaihetta vaihtaen.
  - Se on mennyt kesätöihin jonkun Janatuisen metallivirmaan. Eipä se tule kotia kuin vasta juhannuksen aluspäivinä. Asuukin  kaupungissa koko kesän, valisti Elli ja tarjosi kakkulautasta Paavoa kohden.
  - Kiitosta vaan! Kyllä minun pitää viimeinkin tästä lähteä. On toimitettava vielä monta kutsulappusta perille! Sanokaapa pojalle terveisiä kun soittelette. Kertokaa, että meidän Eeva on hyväksytty sinne samaan kaupunkiin... ratenoomitutkintoa suorittamaan. Jospa vaikka sattuisivat näkemään toisensa!
  Paavon lähdettyä  Jaska koetti useampaankin otteeseen aloittaa keskustelua vaimonsa kanssa, mutta  tämä oli niin syventynyt tutkimaan Tupperware esitettä, että ei laisinkaan kuullut eikä nähnyt muuta.
  Tämä harmitti ja  kiukuttikin Jaskaa. Paavo oli saanut Elliin eloa pelkällä ilmestymisellään, mutta hän itse hävisi ottelun muovikippoja vastaan erin 3-0.
  Itsekseen jupisten Jaska painuikin, hartiat kyyryssä takaisin ulos. Ulkona häntä muistutti olemassaolollaan montakin tekemätöntä työtä. Kun katseli puuladon suuntaan, sen edessä lojui epätasainen rankakasa. Jaska kynsiskeli takaraivoaan ja vilkaisi navetalle päin. 
  Siinä oli nojallaan navetanseinää vasten isot kelat paimenpoikalankaa aidaksi muotoutumista odottaen. Ja vaikka hän käänsi katseensa mihin  vain, näki hän aina keskeneräisiä töitä.
(jat.)