MUISTELUS.
Sillon  oli vaen pimijää ja näläkää, niin oli se vaen melekokokemus pienelle poijalle taevaltaa aamu 8:si kouluun. Sillon -40 luvun loppuosalla oli 4-tiekin pelkkä mutkainen sorakaesta, Tai paremminkin, näin syksyllä liejuinen kuoppainen, kapea kärrytie.
***
Silloin ei autoja ollut. Oli ihme ja kumma jos henkilöauton näki. Jonkinlainen postiauto kulki ja muutama linja-autovuoro Ouluun aamulla ja illalla takaisin.
***
Joukolla kun mentiin kouluun ei hommassa ollut mitään heikkoa. Mutta joskus sattui, että joutui menemään yksin niin silloin kaikenlaiset kauhukuvat tuli mieleen ja pelko.
***
Matkaa oli rapiat 2km. Se tuntui pikkupojasta ikuisuuvelta päästä pimeässä koululle. Varsinkin kun välillä oli metsätaipaleitakin.
***
Silloin kun ei ollut töllöjä eikä ratijoeta ussein iltaesin kerrottiin kummitus- ja muitakin juttuja. Se oli hyvää ruokaa mielikuvitukselle seuraavaksi kouluaamuksi.
***
Jumaliste millasissa ketineissä sitte vielä kulettiin. Paekka paekkaa löe ja repale repaletta. Kengätki jokku isän ittesä tekemät kengäntapaset jokka hierti jalakaa ja olivat monneen kertaan rajettunneet yheksi käppyräksi. Pohojat saatto irvistellä että varpaat vilikku talavipakkasella.
***
On se ihime että hengissä selevisi. Toki kyllä pakkasaamuna paleli. Sukukalleuvvetki oli monesti niin jäässä että piti kourilla koettaa sulattaa. Kumma kun ei itu paleltunu.
***
Kyllä kae sitton muistissa montaki kaohun paekkaa noelta ajolta. Hyviä vähemmän. Mutta olokootpa muistoena.