14. KULTAINEN KANTELE HELISI
 
- Jos on sulla mieli vahva,
tahto vankka ja vakava,
harkita kai voisin sulle,
soittokeinoa jaloa,
mutta vanno varmemmasti,
ettet nöyryyttä kadota.
Etkä väärin taitoasi
muiden turmaksi toteuta.
-
- Oi sä suuri  mahtajani,
merenvaltias vakava,
vannon kautta kalleimpani,
sielu parkani pakosta,
etten etsi väärin elkein,
tiedon keinoilla tulosta.
Olkoon muistissa minulla:
Soitto soikoon lieventäen
surun sielusta pahimman.
 

Lähti hurja merten mahti,
syviin aaltoihin sukelsi,
kuului soitto hempeästi
se jostain Väinöä läheni.
Tunsi kummaa kirvelyä
poltti poskia kovasti,
olo outo rinnan täytti,
soinnut kiihkeät sydämen.
-
Katsoi Väinö rantamalle,
näki hiekassa jotakin!
Varovasti tarkasteli,
tutki kunnolla asian.
Mikä kiilsi auringossa,
meren rannassa kumotti?
-
Näki kantelen hopeisen,
koristeltu ruusukkeilla.
Kannet kullasta olivat.
hopeasta hauraat kielet.
 
Otti Väinö polvillensa
soittimen salaperäisen,
pani sormet kielillensä,
tienoon täyttivät sävelet.
-
Helisi näin kaunis soitto,
halki maiden ja merien,
löysi paikat riitaisimmat,
etsi kurjimmat sopukat.
Hymyyn taipui jäykät huulet,
nauru kasvoille kohosi,
sävel antoi lohdutusta,
elämän taistoihin karuihin.
-
Soitti Väinö jatkuvasti,
aina kantele helisi,
sodat loppui kaikkialla,
riidat surkeat väheni.
-
Oli kaikki hienommasti,
joillakin perin hyvästi.
-
Soitti Väinö uutterasti,
tuli miehestä legenda.
Tarinat on talletettu,
Kalevalan kirjasehen
sinne kansien sisälle!
''''''''''''''''''''''
Oiva Pennanen