-
11. SURU NAURUKSI RUPESI
 
Ryyppäeli viinojansa,
alkoi tuntua hyvältä,
murhe häipyi rinnuksista
suru nauruksi repesi.
-
Nousi siitä seisomahan,
sitten hihkaisi pirusti,
vaimenivat luonnon äänet,
tuuli taukosi loputon.
Purki Väinö pettymykset,
kaiken kerralla kumosi.
-
Huusi Väinö, metsät raikui,
kaikki kalliot kumisi,
Ukko kuuli kunniansa,
miestä nöyryys ei nakellut
 
- Kun en saanut rinnalleni,
omaa  naistani nimetä,
otan suitset kourihini,
ohjaan laivani merelle,
jossa kaikuu kauniit soinnut,
kuuluu herkimmät sävelet.
Naisia en luoksein huoli,
surun tuottaa ne vakavan.
-
Kanteleen nyt kauniin veistän,
senkin entistä paremman,
laulan päivät pääksytysten,
yötkin soittelen somasti.
Uusi alku täytyy olla,
elo entistä parempi.