OSA.14.
  - Miten se sillee? Aevan vähässä kummassahan sieltä ei soetella, että voephan se olla vakavaahi. Kerrohan.
  - Kah, sinä varmaanni muistat se Rimpiläesen Jyrkin. Semmonen pienonen, poekosennäkönen mies. Sepä tuo on yön aekana kavonnu. Eilen käväsi meillä. Lähti kuitennii puoliltapäevin poekkee. Olihan se tietenni päessään. Uamusella mänin tappaeleen. Uattelin jos Jyrkin töehin. Vuan talo olj kun se menneisyyven talo. Kaek olj rikottu ja säretty. Jyrkin vuoteen vieressä suur verlammikko. Miestä ei oo missää. Oun ehtinnä koko pihapiirin.
  - No, johan menneehi vaekeeksi. Ruikanrannalla ei palijo muuta noteerata rikokseksi. Seon aena tappomeininkiä?
  - Se pitäsi vissiinni tulla kahtomaan. Ei mies voe kavota kuin tina tuhkaan.
  - Eiköpä lie männy naesiin. Sehän olj poekamies. Kyllä se palovaa kun suap naemisesta tarpeekseen.
  - Suattoohan se olla. Vuan saattoo se olla olemattahi!
  - Sepä tässä eppäelyttee, kun kaksi rosvonnäköstä miestä kävi illalla Jyrkii kyselemässä. Ja se verlammikko???
  - Minäpä juttelen pomon kanssa. Elä koskoo mihinkään. Ilimota jos Rimpiläinen kottiutuu.
  -***
   Rikoskomisario Kumarainen oli edennyt virassaan jo yläportaille. Vaikka pyrkyryyttä olikin, mutta laiskuus meni innokkuuden edelle. Sen vuoksi Kumarainen tunsi olevansa virkauransa huipulla.
Toki Kumarainen oli varsin etevä virassaan. Rikollisuus hänen piirinsä alueilla oli huomattavassa laskussa.
  Tämä nykyinen olotila oli sopiva hänen vartalolleen. Hyvät ja nöyrät alaiset olivat pysyneet lähes kaikki paikallaan. Ainoastaan
  Viirto oli saanut siipeensä lähikontaktissa niin pahasti, että nautti valtion eläkettä toista jalkaa vähempänä. Piiri oli kyllä iso mutta väestöpohja oli harvanlainen. Alueeseen kuului muutama pikku kaupunki. Pikkuiset kunnat oli suuruudenhulluudessaan pyrkineet kaupungiksi.
  Maalaistaajamat olivat pieniä ja hiljaisia. Eipä niissä ihmeitä sattunut. Muutama puukkotappelu ja vaimon kurinpalautus. Siinäpä ne tärkeimmät. Kansa oli kai rehellistä koska väkivalta vei omaisuusrikoksista voiton.
(jat.)