OSA-40
 Syksy alkoi ottaa lujempaa otetta maisemasta. Pakkanen vajosi jo kymmenen pahemmalle puolelle. Salme ja Seppo olivat kihlat ostaneet ja sormi jäykkänä he tekivät arkisia askareitaan. 
  Niemen Miinan kova sisu ei näyttänyt pehmeämisen merkkejä. Talon ulko-ovi pysyi tiukasti lukossa ja nyrkkiterveiset akkunasta oli nuorille melkein jokapäiväiset.
 - Vuan Seppo, mitteepä sie uattelet tuon äetisi tappaoksesta. Näläkäänhän se kuoloo kun ei kaoppaan piäse. Onko tuo laesinkaa oekijjaa hommoo?
 - Mitteepä se minä. Iteppä tuo lienöö sopan keittännä. Miäräsä se miunnii reppu kestee. Tässä ikäsä suanna hypätä muorin tahon jäläkkeen. Lienöö korkija aeka minunnii alakaa ellee omilla ehtoella. Teillä se onnii erlaesta. Out suanu käyvvä kokkeilemassa mualimmaaki.
 - Kylläpä se meillähhii äetee oesi pistännä minut niin ku kanin luatikkoon ja reijästä ruokkinna. Vuan isä-Matti pani muorin ruotuun, jotta miun tytär suap ite piättee miten elämäsä ellee. Ja siitä oonnii isälle mahottoman kiitollinen.
 - Joo, se Matti onnii viisas ja mukava mies... Mitenkähän sie miun kansa pärijäät jos seon muorista tarttunu tuo ittepäenen luonto.
- Et sie maha olla nuin jiäräpäenen ja pitkävihanen. Sie out tullunna issääs. Matti kerto että Niemen Risto olj aottavaenen ja ilonen mies. Kuol vaen niin nuorena.Kyllä miekii Riston vielä muistan.
 - Parkymmentä vuottahan siitä on kun isä sai sen invarktin. Miekii olin juur aekusuuven kynnyksellä. Se varmasti vaekutti miun kehitykseen. Äet kun aena haokku issee jo sen elläessä ja ne haokut siirti sitten minnuun. Mie olin huono ja mitätön, issääsä tullu hunsvotti.
 - On sulla ollu kyllä raskasta. Sie et ruahtinna puolees pittee?
 - Eipä se isäkään tohtinu. Se aen pakeni työn iäreen kun emäntä alako huutaa. Ja senpä oun joutunna miekii tekemään nyt myöhemmin. Se kun muori männöö aevan sekasi jos ei assiit mee mieltä myöten. Niin outhan tuon sinähhii kokenna.
(jat.)