- TÄMÄN SORMUKSEN SOMIMMAN
annan sulle palkkioksi,
että muistaisit useinkin
auttaa loukkuun joutuneita,
vaikka kammottaa tilanne
aina rohkeus ratkaiseepi.
 
Sitten huulilla hipaisi,
poskeani tuulen lailla,
pilvi purppuranpunainen
levisikin laakson päälle.
 Sinne neitonen katosi
haihtui lailla keijukaisen.
 
Siinä jälleen yksinäni
mietin minnekä menisin,
järki tahtoi kankahalle,
mutta jalkani vetivät
rimpi suolle surkealle
nevan hetteisen perälle.
 
Jalka sattui sammalehen
koipi mättäiden välihin,
rämmin suota suutuksissa,
neva mieltäni närästi,
mutta pakko taivallella
mihin jalkani halusi.
 
Raskaammaksi kulku muuttui,
taival takkusi pahasti,
takaisin kai kalliolle
en mä voinutkaan palata,
upposin jo kaulaa myöten
joko kuolo nyt tapasi?
 
Kukkakimput kaulallani
loisti kauniina yhäti,
sormus hohti sormessani
taika voimaansa sädehti.
Sitä pyyhkäisin kädellä,
jopa helpotti tilanne.
(jatkuu)