- Kyllä se hetkittäin on, mutta nyt sateella pitää tuota emäntää passailla.
  - Aivan niin. Lämmin parisuhde  on antoisaa ja niin kaunista. Näin kulttuuriperheessä Kitulassa riittää lämpöä talvipakkasellakin. Oi, kuinka kodikasta ja siistiä teillä täällä onkaan. Ei ole ehtinyt poikkeamaan koko kesänä.
  - Juuri isän kanssa puhuttiin kulttuurisihteeristä. Päiviteltiin, kuinkahan raskasta se pyörällä onkaan polkea pitkiä matkoja syrjäisiä sorateitä. Hän on laittanut auton helpottamaan liikkumista.
  - Toki minulla auto on ollut jo vuosia mutta nautin pyöräilystä kesäisin. Nytkin lähdin autolla siksi kun satoi.
  - Juoko hän kahvia jos panen tulemaan?
  - Mielellään. Kiitos. Isäntä lie varmaankin aktiivisesti harrastanut lukemista ja runojen tulkitsemista. Vieläkin selkäpiissä tuntuu ne tunnot jotka viime kesänä saimme kokea Jussin aattona, Suomen ihanassa kesäisessä luonnossa, hyvien ystävien seurassa.
  Samalla Piritta-Anneliina loi Jaskaan hymyn joka sai miehen rinnassa värähtelemään kuumia tunteita.
 - Eihän se meikäläinen osaa, mutta parhaani yritin. Minulla kun on  sellainen tyyli, että   mihinkä minä rupean sen myös kunnolla teen.
  - Kun meidän isällä on niin jämäkkä luonne,
niin kaikki on todella  omaperäistä ja jylhää
tulkintaa, Elli ehätti lisäämään.
  - Se on totta. Vaikka opettaja Kärhämäinen, on koko ikänsä opiskellut runon tulkintaa menee Kitulan isännän tulkinta kokonaan eri tasolle.
  Jaska vilkaisi  merkitsevästi Elliä. Sitten
verkkaisesti sanoi:
  - Joo, kyllähän opettaja aivan hyvin lukee. Eipähän siinä mitään, mutta esityksessä pitää olla henki joka sukeltaa sielunsopukoihin.
  - Isäntä on huomannut aivan oikein. Paatosta Kärhämäisellä on liikaakin. Ehkä se on pahin virhe tulkinnassa. Asiasta seuraavaan....
jat.