OSA.95.
 - Ihan tojellahhii. Ny pittee polliisin lähtijä justiin ottaan se Jaska sieltä hirrestä.
 - Mikäpä hätä tuolla liennöö? Pyssyypähän poekkee pahantevosta, Kilikki sanoi.
 - Kahavit juuvaan, ennen ei lähetä, Kumarainen toisti ja otti lisää nisua.
 - Tosijaanni Jyrki! Tulehan nuapuri kahaville. Harvemmin sitä suahaan valtijon piikkiin kahavitella. Rumahan seon lasku kun Kumaraiselle kirijotan, vuan eipään se ite ou maksajan paekalla.
  Jyrkikin otti kupin ja seisaallaan hori kupillisen ja oli jo menossa ovella. Poliisitkin nousivat yksi toisensa jälkeen ja kohta oli Turakaisen pirtti tyhjä.
 ***
 Poliisivolkkari vyöryi Rimpiläisen pihalle. Pihanperällä valopiirin laitamilla oli suuri koivu. Sitä kohti Viirto ajoi. Auton valot näytti siinä jonkin nukentapaisen jalkoihin sidotut saappaat. Viirto räjänti nauramaan kun ensimmäiseksi tajusi jekun.
 - Sepähän mahtoo ollahhii huumormiehii se Jaska. Tuossei henki pakene vaekka kiikkuu pitemmännii ajan.
 - No voehan jumaliste kuitennii, Kumarainen ähkäisi. - Vuan mihin tuo liennöö ite männä mulijahtanna?
 - Eipähän tuolla liene mittee hättee, kun malttoo pelleillä. Sepä suattoo pittee polliisia pilikkanaan, Viirto sanoi.
 - Vuan siinäpä se erehtyyhi pahimmannii kerran. Suakel seon polliisi semmonen valtijomahti, ettei sitä parane alakaa pilikkamaan. Kaekki miehet vuan muastoon ehtimmään kavonnutta. Perkele elävänä tae kuolleena. Alakaako ne isännät hevostellleen, Kumarainen kiihtyi ja hyppäsi autosta pihalle.
 - Sepä mahtoo olla vielä näen pimijässä mahoton tehtävä. Ouvvot paekat niin katuvaa ehtijätki, Viirto varoitti.
 - Missä se Tikanpoeka piileksii? Nyt tarvitaan alan miehii. Mänet nuo kaekki nuapurmökit kaekki läp. Se mahtoo Laakso piileksii jonnii vanahanpiijan huaroen välissä.
 - Vuan sepä soppiiki. Kukapa se mahtoo kaveriksi?
 - Mänköön tuo Kilikki. Naeset ei tee väkinäesijä Tikalle. Ja muistakaa, työ outta töessä, eikä millää seksilomalla. Tuliko se seleväksi, Kumarainen varmisti.
 - Selevähän tämä jos mikä. Naesiin ei sua koskee muut kun Kilikki, jos joku on niin ihteesä suuttunu, että Kilikkihi kelepaa.
 - No siihenhän tuon suattoo antoo luvannii. Sitä luppoo vuan eu tarvihe vissii koskaa lunastoo.
(jat.)