OSA.79.
 - Vuan sinnehän pittee männä appuun. Miten se polliisikin vuan tollottee. Hoetele Salme hommat loppuun, mie mänen appuun palopaekalle, Seppo sanoi ja sanko kädessä ryntäsi juoksemaan, palavaa Laakson rakennusryhmää kohti, joista jokaisessa liekit leimusivat luoden kummia valojen ja varjojen leikkejä pimenevään syksyiltaan.
  Kumarainenkin hyppäsi Mondeon ratin taakse. Pökiö meni pelkääjän paikalle. Kumarainen starttasi autoa pitkään, mutta se ei edes hörähtänyt. Oli kai mennyt jotain sekaisin törmäyksessä.Ja pensa oli lirinyt mäkeen.
 Silloin Jyrki juoksi navetan ovesta suoraan Datsunin ratin taakse. Kerta laakista dieseli oli tulilla ja Jyrki kierräytti pihalla kuin kunniakierroksen, humalaisen näyttämishalulla.
 Pökiö oli hypännyt Mondeon istuimelta takaisin pihalle ja kun huomasi Jyrkin lähtevän niin tarrautui Datsunin perälaitaan. Jättiläisaskelia loikkien Pökiö yritti pysyä auton vauhdissa, mutta viimein vauhti oli liian kova ja Pökiön oli pakko löysätä kouransa peltilaidasta.
  Pökiö lensi vauhdilla rähmälleen pihatien sorapintaan. Hän tunsi kovaa kipua käsissä ja polvissa. Lisäksi veren maku suussa kertoi kielen tai huulen jääneen hampaiden väliin.
 - Pökiö perkule! Mittee sinä tuolleen? Eikö sulle järkvähä sanonna ettei sitä miesvoemin sua aotoo pysähtyyn. Kävikö sulle pahastikkii?
 - Vittu kuitennii. Joka paekka on paskana ja univormu riekalleina. Ver maestuu suussa ja kusettaa.
 - Elä hemmetissä housuun kuse, Kumarainen hätääntyi.
 - Vuan ei ota jalat alleen. Suattoo olla polovettii paskana. Suatana kun se juoppo ajo varmaanni yljnoppeotta. Se pittee ruahata putkaan.
 - Eläpä ny siinä uhua. Kahotaan ensinnäkkii sinun vaorijot ja sitte vasta katellaan syyllisiä. Vuan et sinäkää aevan puhtaeta paperija sua. Sankarrii alot leikkiin? Suat uskoo siinä käöp huonosti.
  Pökiö nousi istualleen. Oikoili käsiä ja jalkoja. Kaikki pelasi niin kuin pitikin. Kämmenissä oli aristavia haavoja, mutta luita ei ollut poikki.
(jat.)