Oli syksy jo hiipinyt maisemaan,
värikkäänä jo hehkui ruska.
Olin jäänyt sinua kaipaamaan,
oli sielussain ikävän tuska.
Sinä jossakin siellä kaukana,
ehkä muistelet lempemme aikaa.
Kun hämyisten iltojen mukana,
koimme rakkauden ihanaa taikaa.

Kesä hehkui vielä kuumuuttaan,
kun sä viimeksi luotani lähdit.
Kun vaivuimme lähtösuudelmaan,
muistan rakkaani kuinka värähdit.
Sinun pehmeät, kuumat huulesi nuo,
polttivat minun huulillani.
Kun huuleni ,huultesi mettä juo,
rakkaus polttaa sieluani.

Sinä lähdit tänne niin yksin jäin,
tuska jäytää mun rinnassani.
On kesämme kaukana takanapäin,
kauniit hetket on muistoissani.
Elän hetket nuo aina uudestaan,
silloin tunnen ikävän tuskaa.
Ja tunnen, tunnen vahvasti niin,
on myös sielussain syksynruskaa.


Olet oljenkorteni elämään,
näytät minulle helvetin, taivaan.
Olet minulle huumaavaa myrkkyä,
olet lääkettä jokaiseen vaivaan.
Oi, rakkaani milloinka kanssasi saan,
käydä satumaahan sinne.
Jäädä ainiaan sinne asumaan,
missä hehkuupi ruusuinen rinne.

Ole minulle oljenkorsi tuo,
joka vie minut talven yli.
Ehkä kevät jälleen sen minulle suo,
että aukeaa rakkaani syli.
Sitten jälleen kun kirkkaana kevät saa,
palaat luokseni ikävän poistat.
En tiedä mitään parempaa,
sen vain että minua muistat.