OSA. 57.
 - Perkele tästä mittää tuu taaskaan. Jumaliste miehet kuin lehemänmulukkuja. Kaeket assiit pitäs käestä pittäen neuvoo. Ja mihin helevettiin se Tikka ja Viirto häeppäs?
 - Eiköön nuo lie männeet naessiin, ku ei mittee ou kuulunna.
 - Jopa nuo tuasennii naarattaa nuo Pökiön viisauvvet.
 - Suaphan tuo yljpomo naaraa jos naarattee...
 - Eikö suatana al...
   Sillon kuului kaksi laukausta.
 - Ny se sota onnii alakanna. Tusjaotanko minnäe, Pökiö sanoi ja hamuili asettaan.
 - Kahotaanhan ny vähä aekoo. Nähhään vieläkö se kivväärimies on herreillä.
   Ei mennyt kuin muutama minuutti kun kiväärin laukas kuului ja luoti helisytti taas eteisen laseja.
 - Kylläpähän se vuan on siellä valaveillaan. Meinovvaa vaen sottoo jatkoo. Pitteepä minunnii tusjaottee, Pökiö sanoi ja laukaisi aseensa.
 - Elä helevetissä ommia ammu. Nepä on Kilikki ja Mörö tuolla suunnassa.
 - Enpään minä kun ilimaan possaotin, tietää kaverikkiii jotta nyt pittee pittää piä matalana.
 - Mitä kummoo tiällä alettiin räeskimmään. Elukat hulluiksi tulloo. Telovat ittesä kun seinille hyppiit, Salme tuli navetan ovelle harmistuneena.
 - Ollaampa siellä navetassa hissuksiin. Se suattoo tuo kivväärimies ampua sissään.
 - Eipään siellä takana ou akkunoeta. Toevosin että työkii outta iisisti. Ei se Jaska pitkään jaksa yksin ampuilla.
 - Vuan jotenkii tämä pattitilanne pittee laokasta. Helekutti männöö ylitöeksi ja akka marmattoo ku ei jouvvu syömään, Kumarainen sanoi.
 - Voe xiisus, onpa ne polliiseilla nuo työajat meleko tiukat. Joko se mummon kisuli tuli pelastettuu?
- Kyllä se vielä siellä puussa jurnottee. Äsken mummo soetti ja itkeskeli kissan kurijuutta, vuan pittee ne immeiset ensin pelastee. Polliisi kun on kansalaesten tuki ja turva, Kumarainen sanoi.
(jat.)