Ufon jälkiä metsässä tarkkailin,
ja aukeamalla sen huomasin,
siellä kasvoi aivan outo puu,
se aivan erilainen kuin mikään muu.

Tuo puu ei ollut tästä maailmasta
vaan kertoi planeetasta paremmasta,
oli humanoidit sen istuttaneet
näin muiston käynnistään jättäneet.

Minä katsoin ihmettä pitkän tovin
ja toisetkin siunaili puuta kovin
mittailivat jos sen tukiksi kaatanee
rahahuolet ijäksi kaikonnee.

Oli runko, puun, kultaa nimittäin
lehdet jalokivinä vielä limittäin
auringonvalo heijastui lehdistä niin
että aivan silmämme häikäistiin.

Tuota ihmettä katsoimme vaiti vain
ei puhumaan pystynyt kukaan lain
puu silmissä kasvoi ja yleni niin
että latva jo ylsikin taivaisiin.

Minä lähdin puuhun kiipeämään,
minun jalkani liikkui kuin itsestään,
kohta saavutin pilvet ja kuutamon,
kohta ihme suuri eessämme on.